1960-luku oli autoilun estetiikan kultakausi, ja urheiluautojen muotoilussa uskallettiin tehdä linjoja, jotka näyttävät yhä hämmästyttävän tuoreilta. Suunnittelijat hakivat nopeuden tuntua jo paikallaan seisovaan autoon, ja siksi pitkät konepellit, matalat kattolinjat ja pehmeät kaaret nousivat muodin ytimeen. Markkinoilla kilpailtiin tekniikalla, mutta kilpailu käytiin samalla silmällä ja sydämellä, koska jokainen valmistaja halusi tehdä juuri sen auton, jonka ohi ei voi kävellä kääntymättä. Aikakauden parhaat mallit ovat edelleen keräilijöiden ja museoiden kestosuosikkeja, koska muoto ei vanhene samalla tavalla kuin trendit.
1960-luvun kauneimmat urheiluautot ovat samalla tarinoita siitä, miten muotoilu, moottori ja kulttuuri löysivät toisensa. Elokuvien, moottoriurheilun ja julkkisten kautta osa malleista muuttui symboleiksi, ja osa taas jäi hiljaisemmiksi asiantuntijoiden lemmikeiksi. Aikakaudella syntyi myös uusi ajatus superautosta, jossa keskimoottori ja näyttävä siluetti tekivät autosta lähes liikkuvan veistoksen. Kauneus ei silti ollut pelkkää näyttävyyttä, koska monen mallin muoto syntyi aerodynamiikan ja käytännön kompromisseista.
Linjojen vallankumous
Muotoilussa tapahtui 1960-luvulla selvä käännös, ja teräviä kulmia vältettiin vielä monessa suunnassa. Koriin piirrettiin pitkiä, yhtenäisiä pintoja, ja yksityiskohdat pidettiin siisteinä, jotta kokonaisuus näyttäisi kevyeltä. Valmistajat hyödynsivät uutta osaamista jousituksissa ja jarruissa, ja se mahdollisti matalammat, leveämmät asennot ilman että ajettavuus kärsi. Lehdistö ja autonäyttelyt nostivat designin puheenaiheeksi, ja yleisö alkoi oppia tekijöiden nimiä siinä missä moottorilukemiakin.
Kauneutta rakennettiin myös mittasuhteilla, ja siinä 1960-luvun urheiluautot olivat usein poikkeuksellisen vahvoja. Keula saattoi olla pitkä ja takaosa tiivis, jolloin auto näytti valmiilta ryntäämään eteenpäin. Ohjaamo siirrettiin monessa mallissa taakse, ja se toi profiiliin dramatiikkaa ilman koristeellisuutta. Ajatus “vähemmän on enemmän” näkyi, vaikka kromia käytettiin edelleen harkitusti.
Jaguar E-Type, ikonien ikoni
Jaguar E-Type nousi 1960-luvun kauneuspuheiden vakiovastaukseksi, ja se teki sen jo ensiesiintymisellään Geneven autonäyttelyssä vuonna 1961. Auto herätti valtavasti huomiota, ja tilausmäärät karkasivat nopeasti odotuksista, mikä kertoo vastaanoton voimakkuudesta. Muotoa on usein kuvattu poikkeuksellisen puhtaaksi, ja pitkä keula yhdistettynä matalaan siluettiin osuu edelleen suoraan estetiikkahermoon. E-Typeen liitetään sitkeästi myös Enzo Ferrarille attribuoitu kehutoteamus maailman kauneimmasta autosta, ja tarinan elinvoima kertoo jo itsessään mallin asemasta, vaikka kuuluisa lause elää monissa lähteissä “usein kerrottuna” versiona.
E-Type on samalla hyvä muistutus siitä, miten urheiluauto voi olla sekä kaunis että massoja kiinnostava. Auto ei jäänyt pelkäksi näyttelyesineeksi, vaan se levisi arjen ja harrastamisen puolelle, mikä sementoi legendaa. Malli näyttää edelleen siltä, että se olisi voitu piirtää tänään ja esitellä huomenna. Aikakauden urheiluautojen estetiikka tiivistyy usein juuri tähän yhteen siluettiin.
Ferrari 250 GTO ja kilpa-autoilun eleganssi
Ferrari 250 GTO edustaa 1960-luvun toista kauneuden koulukuntaa, jossa muoto syntyy kilpailun ehdoilla. Auto rakennettiin homologointia varten ja sitä valmistettiin vain hyvin pieni määrä, mikä teki siitä heti harvinaisen. Kori näyttää tiukalta ja tarkoituksenmukaiselta, ja jokainen pullistus tuntuu liittyvän ilman virtaamiseen tai jäähdytykseen. Ulkonäössä on silti herkkyyttä, koska mittasuhteet pysyvät kevyinä ja kokonaisuus on selkeä.
250 GTO:n estetiikkaan kuuluu myös sen maine, ja maineeseen kuuluu tarinoita kovista huutokauppahinnoista sekä kilpailuhistoriasta. Autoa ei tarvitse selittää, koska se näyttää siltä miltä kuuluisan pitää näyttää. Moni 1960-luvun kauneuslista tarvitsee yhden “raaka mutta hienostunut” -mallin, ja GTO on juuri se. Auton viehätys syntyy siitä, että se ei pyydä huomiota, mutta se saa sen.
Lamborghini Miura ja superauton synty
Lamborghini Miura toi 1960-luvun puolivälissä muotoiluun uudenlaisen shokin, ja se esiteltiin Genevessä maaliskuussa 1966. Auto näytti erilaiselta kuin edeltäjänsä, koska keskimoottoriasettelu ja matala olemus muuttivat koko profiilin logiikkaa. Linjat ovat pehmeät, mutta asenne on aggressiivinen, ja juuri se yhdistelmä tekee Miurasta monelle “kaunein kaikista” -ehdokkaan. Miuraan liitetään myös vahva suunnittelijatarina, koska aikakauden italialainen muotoilukulttuuri ja coachbuilder-perinne näkyvät jokaisessa kulmassa.
Miura ei ollut vain nätti, vaan se vaikutti siihen, miltä superauton odotettiin näyttävän. Auto tuntuu edelleen modernilta, vaikka sen ensiesittelystä on kulunut vuosikymmeniä. Muotoilussa on tarkkaa keveyttä, ja auton mittasuhteet ovat yhtä aikaa pienet ja dramaattiset. Miuran asema selittyy sillä, että se teki uuden standardin, jota muut lähtivät jahtaamaan.
Aston Martin DB5 ja tyylin hallittu puoli
Aston Martin DB5 edustaa 1960-luvun kauneutta toisenlaisella tavalla, koska se ei huuda vaan kuiskaa. Auto teki virallisen ensiesiintymisensä Frankfurtin autonäyttelyssä syyskuussa 1963. Siluetti on klassinen gran turismo -linja, jossa pitkän matkan eleganssi on tärkeämpää kuin näyttävä radikaalius. DB5:ssä pienet yksityiskohdat, kuten kattolinja ja takaosan muoto, tekevät kokonaisuudesta arvokkaan.
DB5:n design on myös kulttuurinen esine, koska auto liittyy vahvasti 1960-luvun glamouriin. Auto näyttää siltä, että se sopii yhtä hyvin hotellin eteen kuin vuoristotielle. Ulkonäkö ei ole pelkkää nostalgiaa, koska muotokieli on selvästi tasapainossa. Malli muistuttaa siitä, että 1960-luvun kauneus ei ollut vain italialaista teatraalisuutta.
Porsche 911 ja ajattomuuden kaava
Porsche 911 on 1960-luvun kiinnostavimpia muotoilutarinoita, koska se näyttää yhä samalta perusajatukseltaan. Alkuperäinen malli esiteltiin Frankfurtin autonäyttelyssä vuonna 1963, ja se tunnettiin tuolloin tyyppimerkinnällä 901. Muoto on pyöreä ja kompakti, ja se rakentuu muutaman selkeän elementin varaan. Kauneus ei synny yhdestä tempusta, vaan siitä että kokonaisuus kestää katsomista.
911:n vahvuus on siinä, että se ei tunnu “ajan lapselta” samalla tavalla kuin moni muu 1960-luvun auto. Siluetti on niin tunnistettava, että sitä ei tarvitse selittää edes ihmiselle, joka ei seuraa autoja. Ajattomuus tekee mallista myös turvallisen valinnan listalle, jossa haetaan kauneutta eikä pelkkää shokkia. 911 näyttää edelleen siltä, että se voisi olla uuden sukupolven esikuva eikä vain esivanhempi.
Alfa Romeo 33 Stradale ja veistoksellinen harvinaisuus
Alfa Romeo 33 Stradale on 1960-luvun kauneusaarre, joka jää helposti suuren yleisön ulkopuolelle, vaikka asiantuntijat nostavat sen usein aivan kärkeen. Auto esiteltiin Pariisin autonäyttelyssä 5. lokakuuta 1967. Muoto on poikkeuksellisen matala, ja siinä on lähes avaruusajan sulavuutta ilman että se näyttää oudolta. Stradalen kauneus tulee myös mittakaavasta, koska auto tuntuu pieneltä, tiiviiltä ja äärimmäisen tarkasti piirretyltä.
Stradale näyttää siltä kuin se olisi tehty yhdellä yhtenäisellä kynänvedolla. Ovien ja ikkunoiden ratkaisut tekevät kokonaisuudesta erityisen, ja yksityiskohdissa on käsityön tuntua. Auto liittyy kilpatekniikkaan, mutta se näyttää samalla hienostuneelta katukoneelta. Harvinaisuus on osa vetovoimaa, mutta muoto kantaa ilman harvinaisuuden apuakin.
Toyota 2000GT ja japanilainen yllätys
Toyota 2000GT muutti 1960-luvulla käsitystä siitä, mitä Japanista voi tulla urheiluautojen maailmassa. Auto esiteltiin yleisölle Tokion autonäyttelyssä vuonna 1965, ja se tuli markkinoille vuonna 1967. Siluetti on pitkä ja matala, ja siinä on selviä kaikuja eurooppalaisesta GT-perinteestä, mutta kokonaisuus tuntuu omalta. 2000GT:n kauneus on siistiä ja täsmällistä, ja se sopii hyvin aikakauden optimistiseen teknologiahenkeen.
2000GT:n asema on kasvanut vuosikymmenten aikana, koska autoa pidetään käännekohtana. Auto osoitti, että viimeistely ja design voivat olla samalla tasolla kuin Euroopan parhaissa malleissa. Linjat ovat rauhalliset, mutta ne eivät ole tylsät. Malli tuo listalle myös tervetullutta vaihtelua, koska 1960-luvun kauneus ei ollut vain Euroopan tarina.
Maserati Ghibli ja pitkän konepellin draama
Maserati Ghibli esiteltiin Torinon autonäyttelyssä loppuvuonna 1966, ja se toi 1960-luvun GT-luokkaan erittäin tunnistettavan profiilin. Keula on pitkä ja matala, ja koko auto näyttää siltä, että se kulkee jo ennen kuin se liikkuu. Ghiblissä on selkeyttä, joka tekee siitä tyylikkään ilman koristeita. Muoto edustaa sitä hetkeä, kun 1960-luvun pehmeät linjat alkoivat valmistautua 1970-luvun kulmikkaampaan maailmaan.
Ghiblin viehätys liittyy siihen, että se näyttää samalla ylelliseltä ja urheilulliselta. Auto sopii mielikuvaan pitkistä matkoista ja nopeista moottoriteistä. Kokonaisuus on virtaviivainen, mutta se ei ole herkkä. Ghibli toimii usein “hiljaisen komeuden” edustajana samalla tavalla kuin DB5, mutta italialaisella rytmillä.
Corvette Sting Ray ja amerikkalainen lihaslinja
Chevrolet Corvette Sting Ray toi 1960-luvun alussa Yhdysvaltoihin urheiluauton, joka näytti yhtä aikaa futuristiselta ja aggressiiviselta. Vuoden 1963 malli muistetaan erityisesti jakautuneesta takalasista, joka jäi yhden mallivuoden erikoisuudeksi. Muotoilussa näkyy vahva visuaalinen lihaksikkuus, ja lokasuojat piirtyvät esiin kuin veistoksessa. Corvette näyttää erilaiselta kuin eurooppalaiset sisarensa, mutta se ansaitsee paikkansa kauneuslistalla omilla ehdoillaan.
Sting Rayn kauneus ei ole siloiteltua, vaan se on tarkoituksella jännittynyttä. Auto näyttää siltä, että se on tehty suorituskyvyn ja asenteen julistukseksi. Muotoilussa on paljon yksityiskohtia, mutta kokonaisuus pysyy yllättävän yhtenäisenä. Malli muistuttaa siitä, että 1960-luku oli myös rohkeiden riskien aikakausi.
Yhteinen nimittäjä
1960-luvun kauneimmat urheiluautot yhdistää tunne, että suunnittelijat saivat piirtää rauhassa. Markkinatutkimus ei vielä silittänyt kaikkea keskiarvoksi, ja siksi yksilöllisyys näkyy vahvasti. Autonäyttelyt olivat suuria hetkiä, ja valmistajat rakensivat niiden ympärille koko brändin tarinaa. Kauneus syntyi samalla siitä, että tekniikka mahdollisti uudenlaiset mittasuhteet ja uudenlaiset unelmat.
Valinta kauneimmista on aina osin makuasia, mutta 1960-luku tarjoaa harvinaisen laajan yhteisen pohjan. Yksi pitää puhtaista linjoista, toinen rakastaa keskimoottorin dramaattisuutta ja kolmas hakee kilpa-auton kurinalaisuutta. Aikakauden parhaat mallit kestävät nämä kaikki tulkinnat. Kauneus ei ole pelkkä pinta, koska se liittyy aina myös siihen, mitä auto lupaa tehdä.
Nopeasti talteen: 1960-luvun kauneusklassikot
- Jaguar E-Type (1961)
- Ferrari 250 GTO (1962–1964)
- Aston Martin DB5 (1963)
- Porsche 911 / 901 (1963)
- Lamborghini Miura (1966)
- Maserati Ghibli (1966)
- Alfa Romeo 33 Stradale (1967)
- Toyota 2000GT (esitelty 1965, markkinoille 1967)
- Chevrolet Corvette Sting Ray Split Window (1963)
Lisää historiasta: Urheiluautojen historia