Driftingin Finjector SM Pro -luokan kausi 2024 päättyi viikonloppuna Ahveniston moottoriradalla ajettuun finaalikisaan. Neljän osakilpailun mittaisen kauden päätteeksi Suomen mestaruutta pääsi juhlimaan Jarkko Jylhä, joka uusi viime vuotisen mestaruutensa lopulta näytöstyyliin voittamalla kauden neljästä osakilpailusta peräti kolme.
Finaaliviikonloppu käynnistyi perjantaina iltapäivällä kilpailun lajitteluilla, jonka voittoon ajoi sarjan pisteissä viidentenä kisaan startannut Kim Koski (VUA) BMW 325i:llä. Koski pokkasi 88 pisteen arvoisella suorituksella 16 SM-pistettä lisää ja nousi samalla SM-pisteissä neljänneksi ohi Lauri Heinosen, jota ei Ahveniston kisassa mukana nähty.
Toiseksi itsensä lajitteli kotikisaansa ajanut Radalle UA:n Juha Rintanen Toyota GR86:lla, joka jäi puolen pisteen päähän Koskesta. Koko lajitteluiden kärkinelikko oli lopulta vaivaisen 1,5 pisteen sisällä toisistaan, sillä Eerik Verronen (LapUA) BMW 320i:llä ajoi kolmanneksi 87 pisteellä ja Jere Väliniemi (FPDA) BMW 323i:llä neljänneksi 86,5 pisteen arvoisella suorituksella.
Luokan mestaruudesta taistelleet FPDA:n kuljettajat Jarkko Jylhä Toyota Chaserilla ja Juha Pöytälaakso BMW M3:lla eivät onnistuneet lajitteluissa ja draamaakin saatiin. Jylhä kärsi tekniikkamurheista ja ensimmäisen kierroksen veto tuotti vain 66 pistettä. Edessä oli pitkä yö moottorin osien vaihdon parissa. Tiimi onnistui kuitenkin taikomaan auton kuntoon lauantain kauden päättävään pariajokaavioon.
Pöytälaakso kuittasi avauskierrokselta 80 pistettä, mutta toinen kierros päättyi betoniosumaan ja edessä oli remontti-ilta myös Pöytälaakson teltalla.
Molemmat saivat pelit kuntoon lauantain kaavioon ja kumpikin eteni aina TOP8-vaiheeseen saakka, jonka jälkeen mestaruuden kohtalo ratkesi. Jylhä kohtasi omassa erässään Jere Väliniemen ja pienten virheidenkin jälkeen onnistui etenemään omasta paristaan jatkoon, joka sinetöi mestaruuden Jylhälle.
Pöytälaakson matka Ahvenistolla katkesi TOP8-parissa Juha Rintasta vastaan keskeytykseen ja tyytyminen oli jälleen kerran SM-hopeaan. Väliniemi puolestaan otti SM-pronssia heti ensimmäisellä täydellä kaudellaan Pro-luokassa.
Jylhän kisa jatkui aina finaaliin saakka ja puuppolalainen olikin lähellä ottaa jo kauden neljännen osakilpailuvoittonsa neljästä mahdollisesta. Finaalissa pariksi asettui Pöytälaakson pudottanut Rintanen. Ensimmäisillä vedoilla ei paremmuutta kaksikon välille löytynyt, joten ratkaisua haettiin uusinnan kautta. Uusinnassa Rintanen vakuutti tuomariston ja pääsi näin tuulettamaan kotikilpailunsa voittoa. Kisan kolmanneksi ajoi Johannes Falck (RiiUA) ennen Eerik Verrosta.
Tulokset: Drift SM – Ahvenisto
Finjector SM Pro – Lajittelut
1. Kim Koski 88p
2. Juha Rintanen 87,5p
3. Eerik Verronen 87p
4. Jere Väliniemi 86,5p
5. Ville Kaukonen 84p
Finjector SM Pro – Lopputulokset
1. Juha Rintanen
2. Jarkko Jylhä
3. Johannes Falck
4. Eerik Verronen
5. Jere Väliniemi
Finjector SM Pro (4/4 osakilpailua)
1. Jarkko Jylhä 429p
2. Juha Pöytälaakso 324p
3. Jere Väliniemi 223p
4. Kim Koski 157p
5. Ville Kaukonen 141p
Tech-Salmi SM Pro2 (3/3 osakilpailua)
1. Juha-Matti Mäkinen 137p
2. Pauli Laakso 136p
3. Henri Rajala 131p
4. Atte Kemppainen 130p
5. Toni Puputti 127p