Jyväskylän Talviralli ajetaan tänä vuonna suositun F-Cup Rallisarjan toisena osakilpailuna 22. helmikuuta. Suomalaisen ralliautoilun pääkaupunkina Jyväskylän seutu tarjoaa erinomaiset puitteet tiestöineen myös talvirallin ystäville, onpa kyse sitten kuljettajista tai katsojista.
Jyväskylän Talvirallin reitistä osansa saavat niin Jyväskylä, Uurainen, Muurame, Jämsä, kuin Petäjäveden kuntakin. Jyväskylän Urheiluautoilijoiden ja Korpilahden Urheiluautoilijoiden ollessa pääarkkitehdit kilpailun tekemisessä, on mukana kuitenkin tälläkin kertaa lukuisa joukko avustavia autourheiluseuroja ja muita ryhmittymiä, joita ilman kilpailun tekeminen ei onnistuisi.
Kilpailun kokonaispituus on n. 218 km sisältäen 6 erikoiskoetta, joiden yhteispituus on noin 69 km. Erikoiskokeiden kilometrimäärä onkin tässä kohtaa hieman enteellinen, sillä yksi kilpailun toimitsijoista on 0-autoa kuljettava Jonne Halttunen.
Kalle Rovanperä – Jonne Halttunen kaksikkohan on MM-sarjassa totuttu näkemään kilpailunumerolla 69. Tällä kertaa Halttunen on matkassa kuitenkin ilman Kallea ja itselleen hieman vieraammalla paikalla, ohjauspyörän takana. Ajokkina toimii miehen oman Jorma J Motorsport -tiimin Toyota Corolla GT, jota on edellisen, vuonna 2023 ajetun Talvirallin jälkeen päivitetty yhä paremmaksi.
– Autossa on sen jälkeen vaihtunut alusta, jarrut, taka-akseli kokonaisuudessaan, moottoria on hiottu paremmaksi ja se on nyt kuivasumpulla teholukemin 259hp/225nm. Tapio Suominen istahtaa kyytiin tälläkin kertaa ja tosi hyvillä fiiliksillä lähdemme ajamaan maailman parhaita pätkiä talviolosuhteissa. Hauskaa lähdetään pitämään, kiteyttää Halttunen.

Jos Jyväskylän MM-rallia on kutsuttu Keski-Suomen sorasirkukseksi, voisi talvinen versio hyvinkin olla talvitivoli. Tiestö kun tarjoilee huvipuistolaitteidenkin tuomaa jännitystä ja iloa varmasti yltäkylläisesti.
– Rallia on koitettu tehdä kuljettajille mukavaksi ja reittiä mahdollisimman monipuoliseksi. Reitillä on mukavasti liki 70 erikoiskoekilometriä, mutkia ja hyppyjä riittää monen kylärallin edestä. Ulkomailtakin on kilpailijat olleet tapahtumasta kiinnostuneita ja kukapa tietää minkälaisia nimiä vielä osallistujalistalle löytyykään, kertoo kilpailunjohtaja Jussi Perälä.
Jyväskylän Talvirallin kilpailukeskus sijaitsee Jyväskylän Gradian Viitaniementien toimipisteellä, jossa vietetään myös kilpailun huoltotaukoa kilpailupäivänä noin klo 13:30 alkaen.
Kilpailun lähtö tapahtuu klo 11 alkaen ja maaliin ensimmäisiä odotetaan klo 18 aikaan.
Kilpailun ilmoittautuminen sulkeutuu 11. helmikuuta klo 20, joten osallistujamäärän lopullista kattausta saadaan vielä hetki odottaa.
F-Cup Rallisarja kehitettiin aikanaan kansainväliseltä luokitukseltaan vanhentuneille kaksivetoautoille, joilla edettiinkin varsin näyttävästi nuotittamatta tiestöjä ennalta. Luonnollisesti sen myötä ulosajoja ja näyttäviä tilanteitakin nähtiin usein. Sarjan yli 30-vuotisen historian osalta viime vuosina on nähty isojakin muutoksia, kun sarjassa voi nykyisin ajaa myös nuotittaen tai nelivetokalustolla. Näyttävyys ei sarjasta suinkaan ole kadonnut, vauhtia on entistäkin enemmän ja luistojen pituus vähintäänkin riittävä.
Kaudella 2025 F-Cupin suorat lähetykset esitetään FlyingFinn.tv -palvelussa. Tulospalvelu, GPS-seuranta ja väliajat sekä kaikki muu rallin seuraamiseen löytyvät sarjan verkkosivuilta osoitteesta f-cup.fi.
Teksti: Jyväskylän Talvirallin tiedotus / Jani Seppälä