Ralli SM: Asunmaa voittoon Seinäjoella – Hokkala ja Vatanen juhlivat jo mestaruuksia

Rallin suomenmestaruussarjan kauden 2024 viidennet pisteet jaettiin viikonloppuna Seinäjoen SM Pohjanmaa Rallissa. Rallin voittoon ajoi Alavuden Teemu Asunmaa, joka otti kauden toisen voittonsa kotikilpailussaan. 

Skoda Fabialla kilpaileva Asunmaa on aloittanut kesäkauden väkevästi, Turussa muutama viikko takaperin tulleen voiton jatkoksi alavutelainen otti Pohjanmaa Rallista toisen peräkkäisen voittonsa ja kohenteli asemiaan rutkasti SM-pisteissä nousemalla jo kolmanneksi. 

Vaikka erot eivät käytännössä missään vaiheessa repeilleet isoiksi, oli Asunmaa kuitenkin vakuuttavassa vedossa eikä antanut kilpakumppaneille mitään saumaa. Pohja-aika syntyi kahta vajaa jokaiselle rallin erikoiskokeelle ja kaksi viimeistä erikoiskoetta saatiin ottaa jo varmistellen. Eroa lopussa toiseksi tulleeseen Roope Korhoseen kertyi kahdeksan sekuntia. 

– Nyt on ollut hyvä rytmi päällä ja hyvää tekemistä. Kahdella viimeisellä saatiin jo rauhoittaa hommaa. Tästä on mukava jäädä kesälomalle, Asunmaa myhäili. 

Laukaan Roope Korhonen antoi kaikkensa, mutta ei pystynyt missään vaiheessa kunnolla vastaamaan Asunmaan vauhtiin. Kakkossija on kuitenkin hyvää balsamia Turun osakilpailussa sattuneen kaadon jälkeen ja matkaan tarttuu kuitenkin hyvät pisteet sarjan kannalta, jonka johdossa Toyota-kuski jatkaa edelleen. 

Kolmanneksi luokassa ajoi Benjamin Korhola, joka jatkaa pisteissä toisena. Sarjan kärkikamppailussa mukana olevista Niclas Grönholm oli epäonnisin. Skoda kuski rysäytti ulos heti lauantain avauspätkällä kilpailun neljänneltä sijalta. 

Flying Finn Future Star 

SM2- ja SM3-luokassa on kilpailtu tällä kaudella SM-pisteiden lisäksi myös Flying Finn Future Star -valintatilaisuuteen pääsystä. Kilpailussa mukana olivat kaikki Ford Fiesta kalustolla ja Pirellin renkailla kilpailleet 1.1.1999 tai myöhemmin syntyneet kilpailijat. 

Selvitäkseen mukaan valintatilaisuuteen oli kilpailijan sijoituttava Pohjanmaa Rallin jälkeisessä SM-pistetilanteessa oman luokkansa kolmen parhaan joukkoon. Lisäksi sarjapromoottori pidättää oikeuden valita testeihin osallistujia edellisten lisäksi. 

SM2-luokasta valintakoetilaisuuteen mukaan tiensä selvitti Pohjanmaan keskeytyksestä huolimatta Jesse Kallio

SM3-luokassa Leevi Lassila oli paikkansa finaalissa varmistanut jo ennen Pohjanmaan osakilpailua. Viimeisestä paikasta mittelivät vielä Raoul Dahlqvist, Ossi Pohjanharju ja Niko Kalmi. Kukaan kolmikosta ei kuitenkaan onnistunut lunastamaan paikkaa sarjan kolmen parhaan joukkoon. Näin valintakokeeseen etenevät vain Kallio ja Lassila. Nähtäväksi jää käyttääkö sarjapromoottori oikeuden valita testeihin osallistujia edellisten lisäksi

Valintakoetilaisuuden raadin valitsema voittaja, Flying Finn Future Star, pääsee näyttämään taitojaan elokuun alussa Suomen MM-rallin sorateillä täydellisellä kilpailupaketilla, joka sisältää M-Sportin Ford Fiesta Rally3 -auton ja huoltokokonaisuuden: Pirellin renkaat, polttoaineet, osallistumismaksut, testin ennen kisaa, koulutuksen ja valmennuksen, kuin myös konsultoinnin PR- ja mediasuhteiden hoitamiseen. 

Valintakoetilaisuus järjestetään juhannuksen jälkeisellä viikolla, tiistaina 25.6. Huippu-urheilun Instituussa, KIHU:ssa, Jyväskylässä. Valintaraadissa istuu edustajia mm. AKK Sports Oy:stä, Olympiakomiteasta sekä KIHU:sta. Vuoden 2024 Flying Finn Future Star paljastetaan samana päivänä n. klo 15. 

Hokkala ajoi mestariksi sensaatiomaisesti jo Seinäjoella

Jyväskylästä ampaiseva Henri Hokkala on ollut SM2-luokassa tällä kaudella täysin pitelemätön. Seinäjoella Ford Fiesta Rally3 taittui jo kauden viidenteen voittoon viidestä mahdollisesta, joka varmisti Hokkalalle luokan Suomen mestaruuden. Suoritus on monilla tavoin harvinainen, kun kautta on vielä jäljellä kaksi osakilpailua. 

– Loistava fiilis, takki on aika tyhjä. Hieno viikonloppu meiltä taas. Kimmo (kartanlukija Pahkala) on tehnyt huippuduunia koko vuoden tässä vierellä. Kaikki kilpailut kun voittaa niin ei tässä oikein enempää voi pyytää, Hokkala tunnelmoi. 

Jesse Kallio oli ennakkoon Hokkalan ainoa kanto kaskessa mestaruuden kannalta. Yrityksen puutteesta Kalliota ei voi syyttää, mutta sitä saattoi olla jopa liiaksikin. Fiesta nimittäin pyöri metsähallituksen puolelle rallin neljännellä erikoiskokeella.

Australialaisvieras Taylor Gill otti kakkospaikan Kallion keskeytyksen jälkeen haltuunsa eikä siitä enää luopunut. Kazakstanin Petr Borodin oli kolmas. 

Tuukka Kauppinen kesti virolaisvieras Vaherin paineen

SM3-luokassa Tuukka Kauppinen palasi voittojen tielle ottamalla Seinäjoella kauden toisen ykköstilansa. Suomessa jo toisen rallin peräjälkeen ajanut Viron Jaspar Vaher antoi Kauppiselle hyvän vastuksen, mutta joutui lopulta taipumaan 13 sekunnilla. Luokan kolmanneksi ajoi edellisen kisan ykkönen, Joni Korhonen

Vatanen tuplamestariksi 

Kaikki kauden neljä edellistä kisaa SM4-luokassa voittanut Toyota Auris -kuski Ville Vatanen joutui ensimmäistä kertaa tällä kaudella taipumaan. Henri Sääskilahti ajoi voittoon, mutta tämäkään ei estänyt Keski-Karjalan UA:ta edustavaa Vatasta nousemaan mestaruuteen.

– Alkukausi meni mahtavasti, ja niin meni tämäkin kisa, vaikka voittoa ei nyt tullutkaan. Löydettiin hyvä rytmi ja kisa meni puhtaasti, Vatanen veisteli. 

SM4-luokan mestaruuden lisäksi plakkariin tipahti myös Nuorten SM -sarjan kultamitali. 

Kilpailussa kolmanneksi ajoi Onni Järvinen

Lähdeniemelle toinen perättäinen

SM5-luokassa Arttu Lähdeniemi oli vakuuttavassa iskussa. Alkukauden hieman tuskaillut Mitsubishi-kuski on aloittanut kesäkauden väkevästi ja otti jo toisen voittonsa putkeen. Multimestari Ville Hautamäki oli toinen paluukisassaan, sarjan kärkimies Pekka Keski-Korsu täydensi palkintopallin. 

Ralli SM -osakilpailujen koostelähetykset esitetään tällä kaudella kisaviikonlopun sunnuntaina. SM Pohjanmaa Rallin parhaat palat ovat vuorossa Yle Areenassa sunnuntaina 16.6. klo 21:00. Yle TV2:ssa lähetys esitetään tiistaina 18.6. klo 16:20. 

Sarjasäännöt »
Tiimimestaruuskilpailu »

Vastaa Ralli SM -sarjan kävijäkyselyyn ja voita rallipassit Suomen MM-ralliin »

Alustavat tulokset: SM Pohjanmaa Ralli

SM1
1. Teemu Asunmaa 1:02:20,1
2. Roope Korhonen +8,4
3. Benjamin Korhola +24,7
4. Anssi Rytkönen +1:31,9
5. Jari Liiten +1:35,7

SM2
1. Henri Hokkala 1:05:02,5 2. Taylor Gill +33,7
3. Petr Borodin +1:04,9
4. Mikko Hast +4:14,9

SM3
1. Tuukka Kauppinen 1:07:44,3 
2. Jaspar Vaher +13,5
3. Joni Korhonen +45,9
4. Valentino Ledda +1:11,4
5. Niko Kalmi +1:27,3

SM4
1. Henri Sääskilahti 1:13:58,8 
2. Ville Vatanen +21,1
3. Onni Järvinen +27,9
4. Aatu Hakalehto +42,3
5. Esko Kytömäki +1:02,5

SM5
1. Arttu Lähdeniemi 1:05:36,1 
2. Ville Hautamäki +45,5
3. Pekka Keski-Korsu +1:01,34. Miikka Vuokila +2:26,8
5. Timo Kuivinen +4:18,2

Kaikki tulokset »

Yksi kommentti artikkeliin ”Ralli SM: Asunmaa voittoon Seinäjoella – Hokkala ja Vatanen juhlivat jo mestaruuksia”

Vastaa