Rallisprintin suomenmestaruussarja vuosimallia 2025 käynnistyi sunnuntaina 26. tammikuuta Turun Urheiluautoilijoiden isännöimällä OP Vakka-Auranmaa SM Sprintillä. Marttilassa sijaitsevan Erkka Korpiaho Racing Circuitin pelto- ja metsäteille jäädytetty reitti oli kärsinyt Varsinais-Suomen viime viikkojen lämpimistä olosuhteista. Tästä johtuen moni kilpailija jättikin päivän suorituksensa yhteen kierrokseen, eikä lähtenyt kokeilemaan aikaparannusta toiselle kierrokselle.
Kuusi kilpailuluokkaa
Sarjan yleisessä kategoriassa kilpaillaan luokissa 1-6, joista 1 ja 2 ja ovat nelivetoluokkia. Nelivedoissa kovinta kyytiä piti odotetusti hallitseva Suomen mestari Tuukka Hallia Mitsubishi Lancerilla, jolle riitti sunnuntaina yksi ajettu kierros luokan 2 ja yleiskilpailun voiton varmistamiseen.
Hallian ykköstila oli ylivoimainen ja siitä kertoo, että luokan kakkoseksi ajanut Aleksi Röyhkiö jäi 5,7-kilometrisellä pätkällä voittajasta 6,89 sekuntia. Nelikkojen kolmanneksi ehti Jari Koski ennen Aarni Mertasta, joka otti luokan 1 korkeimmat pisteet.
Kaksivetojen puolella Mika Lemmetti BMW 325:lla oli lähes yhtä selkeä ykkönen. Luokan 4 voittajan ensimmäisen kierroksen kellotus oli 6,63 sekuntia vauhdikkaampi kuin kakkoseksi ajaneen Juha Lusan, joka otti puolestaan luokan 5 voiton. Yleiskilpailun kolmanneksi kiisi Erkka Lindstedt. Lemmetin ja Lusan lisäksi muista yleisen luokkavoitoista vastasivat Niko Kalliokoski luokassa 3 ja Ville Reuter luokassa 6.
Junioreissa ajetaan luokissa 7-12. Luokkavoittoihin ylsivät Valtteri Koski (7), Timo Viitanen (8), Marko Paasonen (9) ja Juho Ruuth (10) kaksivedoissa. Nelivetoluokkien ykkössijat menivät Ari Gyldenille (11) ja Markus Hassiselle (12). Senioreissa ykkössijat nappasivat näyttävistä ajolinjoista tuttu Kai Mäkelä (13) sekä sprinttien kestomenestyjä Veijo Viitanen (14), Senioreiden nelivetoykköseksi kesti Jari Lamminsivu.
Naisten luokka
Naisissa hallitseva Suomen mestari Meiju Viitanen starttasi kisaan ykkössuosikkina, mutta joutui taipumaan lajin pariin täksi kaudeksi paluun tehneelle Maria-Teresa Lahdelle 3,27 sekunnin marginaalilla. Nuorissa viime viikonloppuna rallin SM-sarjan osakilpailussa komeasti SM4-luokan kolmanneksi ajanut Miska Tuomisto jatkoi hyviä esityksiään sprintin puolella piiskaamalla Toyota Auriksen ykköseksi 0,57 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Elias Kalliokoskeen.
Kaksi Suomi Cup-luokkaa
Rallisprint SM -sarjan ohessa kilpaillaan myös kahdessa Suomi Cup -luokassa. BMW Rallisarjassa Riku Koski otti kauden avauskilpailun ykköstilan. Joukkuekilpailussa Raakateipin kuljettajatrio Mika Lemmetti, Tuukka Hallia ja Timo Viitanen otti kärkipaikan haltuunsa. Rallisprint SM -sarjan toinen osakilpailu, Kiuruvesi SM Sprint, on vuorossa 15. helmikuuta.

Tulokset: OP Vakka-Auranmaa SM Sprint, Marttila
Yleiskilpailun tulokset (kaikki kilpailuluokat)
2WD
1. Mika Lemmetti (lk5) 3:21,34
2. Joonatan Ylilammi (22) +0,84
3. Juha Lusa (5) +6,63
4. Erkka Lindstedt (4) +7,77
5. Marko Paasonen (9) +9,38
4WD
1. Tuukka Hallia (lk2) 3:02,90
2. Aleksi Röyhkiö (2) +6,89
3. Jari Koski (2) +11,68
4. Aarni Mertanen (1) +15,52
5. Niko Konkola (1) +15,75
SM-luokkavoittajat
Yleinen
LK1: Aarni Mertanen
LK2: Tuukka Hallia
LK3: Niko Kalliokoski
LK4: Mika Lemmetti
LK5: Juha Lusa
LK6: Ville Reuter
Juniorit
LK7: Valtteri Koski
LK8: Timo Viitanen
LK9: Marko Paasonen
LK10: Juho Ruuth
LK11: Ari Gylden
LK12: Markus Hassinen
Seniorit
LK13: Kai Mäkelä
LK14: Veijo Viitanen
LK15: Jari Lamminsivu
Naiset
LK16: Maria-Teresa Lahti
Nuoret
LK19: Miska Tuomisto
BMW-Rallisarja (Suomi Cup)
LK20: Riku Koski