Rallisprintin suomenmestaruussarjan toiseksi viimeinen osakilpailu ajettiin lauantaina 7. syyskuuta Ylistaron MRF Tyres SM Sprintissä. Yleiskilpailun voittoihin ajoivat kaksivetoisissa Ville Reuter ja nelivedoissa Tuukka Hallia.
Ylistaron asemalla ajetussa MRF Tyres SM Sprintissä kaksivetoisten nopeimman kuskin titteli meni yleisessä luokassa 5 Volvo S40:llä kilpailevalle Ville Reuterille (KaMK). Reuter oli vielä ensimmäisen kierroksen jälkeen kolmantena, mutta onnistui parantamaan aikaansa mukavasti viidellä sekunnilla, joka toi lopulta ykkössijan.
– Aika hyvät fiilikset nyt. Melkoisesti oli stressiä ja paineita ennen kisaa, mutta onneksi päättyi näin. Voitolla saatiin vielä säilytettyä mahdollisuudet mitaliin, Reuter fiilisteli.
Yleiskilpailussa toiseksi ajoi LaihUA:n Mika Lemmetti, joka kuittasi samalla luokan 2 voiton ja jatkaa sarjakärjessä puhtaalla pelillä. Kolmanneksi ehti Ari-Pekka Koivisto (YUA), joka otti junioreiden luokan 9 ykkössijan.
Kaksivetojen yleisessä sarjassa luokkavoittoihin Reuterin ja Lemmetin lisäksi ylsivät Jere Pensas (LaihUA, lk1), Juha Lusa (PokyUA, lk3) ja Tommi Hanhikoski (EPUA, lk4).
Pisteissä kärkikolmikkoon ei tullut muutoksia. Lemmetillä on kasassa 55 pistettä, toisena jatkaa Lusa, jolla on kaksi pistettä kirittävää. Pensas pitää hallussaan kolmatta sijaa, joka on 10 pisteen päässä Lemmetistä.
Nelivetojen yleisessä luokkavoitot ottivat tuttuun tapaan Rasmus Tuominen (Jämsän-äijät, lk6) ja Tuukka Hallia (MäntsMK, lk7), jotka olivat voittaneet luokkansa myös kaikissa kauden edellisissä osakilpailuissa.
Tuomisella vastus oli kuitenkin kovin tällä kaudella, kun Ville Hautamäki (JärvisUA) teki vierailun sarjaan. Tuominen kesti kuitenkin Hautamäen paineen kymmenyksen turvin. Hallian kisa helpottui puolestaan sillä, että kovin kilpakumppani Aleksi Röyhkiö (PR-Rac) kärsi ongelmista tänään.
– Makea pätkä oli. Harmi tietysti minun kannalta, että Ville ei pystynyt Rasmusta voittamaan toisen luokan puolella. Tarkoittaa siis sitä, että panokset sen kuin kovenee viimeiseen kisaan ja voittoa vaatii sielläkin jos mielii mestariksi, Hallia kertoi. Yleiskilpailussa Hallia ajoi jälleen nelivetojen nopeimman ajan, toiseksi ennätti Juho Mäki-Tammela (LakUA) ennen Samuli Pokelaa (JärvisUA).
Junioreissa luokkavoitot Koiviston lisäksi kuittasivat Arttu Pentinmäki (lk8, EPUA), Jarno Pentinpuro (lk10, LakUA), Sami Takala (lk11, EPUA), Aki Ala-Varvi (lk12, JaMoKe/UA) ja Tuukka-Matias Kivioja (lk13, JurvanUA). Sarjajohdossa jatkaa edelleen Juho Väisänen, joka jäi tänään luokkansa toiseksi.
Senioreissa tutut nimet komeilivat tulosliuskojen kärkipäässä myös Ylistarossa. Veini Kämppi (MhMK), Jukka Lifländer (ImUA) ja Jari Lamminsivu (HämUA) hoitivat leiviskänsä onnistuneesti, kuten niin monta kertaa aiemminkin tällä kaudella. Sama kolmikko jatkaa myös pisteiden kärkisijoilla.
Naisissa Meiju Viitaselle ei löytynyt vastusta nytkään ja Raahen UA:n rattitaituri ottikin entistä vahvemman kiinnityksen mestaruuteen. Nuorissa Ville Vatanen (K-KUA) joutui taipumaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella, kun Miska Tuomisto (KeurUA) paineli voittoon. Sarjatilanteen kannalta Vatasen tilanne on kuitenkin hyvä eikä mestaruuteen Laitilan päätöskilpailussa vaadita ihmetekoja.
Suomi Cupissa BMW-rallisarjan nopeinta kyytiä piti Petri Harjula (LievUA) ennen Sami Laurilaa (AL-Härmä) ja Ville Mäntystä (Jämsän äijät). Joukkueiden Cupissa Raakateipin joukkue jatkaa sarjakärjessä. Rallisprint SM -sarjan kausi 2024 päättyy lauantaina 12.10. Laitilassa ajettavaan päätösosakilpailuun, SM Oili Jalonen Sprinttiin.
Tulokset: MRF Tyres SM Sprint, Ylistaro
Yleiskilpailun tulokset
2WD
1. Ville Reuter (lk5)
2. Mika Lemmetti (2) +0,20
3. Ari-Pekka Koivisto (9) +0,91
4. Juha Lusa (3) +3,42
5. Aki Ala-Varvi (12) +3,58
4WD
1. Tuukka Hallia (lk7) 2.25,99
2. Juho Mäki-Tammela (7) +4,86
3. Samuli Pokela (7) +5,65
4. Tuukka-Matias Kivioja (13) +6,82
5. Jari Lamminsivu (17) +7,35
Luokkavoittajat
Yleinen
LK1: Jere Pensas
LK2: Mika Lemmetti
LK3: Juha Lusa
LK4: Tommi Hanhikoski
LK5: Ville Reuter
LK6: Rasmus Tuominen
LK7: Tuukka Hallia
Juniorit
LK8: Arttu Pentinmäki
LK9: Ari-Pekka Koivisto
LK10: Jarno Pentinpuro
LK11: Sami Takala
LK12: Aki Ala-Varvi
LK13: Tuukka-Matias Kivioja
Seniorit
LK15: Jukka Lifländer
LK16: Veini Kämppi
LK17: Jari Lamminsivu
Naiset
LK18: Meiju Viitanen
Nuoret
LK21: Miska Tuomisto
BMW-Rallisarja
LK22: Petri Harjula