Autoilu osana arkea

Jokainen auton omistaja tietää, kuinka vaikea ilman autoa on elää, kun siihen kerran on tottunut. Mutta entä jos omaa autoa ei vielä ole? Ensimmäisen auton hankkiminen ei ole helppoa, mutta usein kannattaa – etenkin silloin, jos asuu alueella, jossa julkiset liikenneyhteydet eivät ole kovin hyvät. Lisäksi auto helpottaa usein arkea monin tavoin, kun ei tarvitse … Lue lisää

Urheiluautoilun tulevaisuus sähköautojen kanssa

Millainen on urheiluautoilun tulevaisuus uusien sähköautojen kanssa? Vauhdista ei ainakaan jäädä, mutta miten on äänimaailmojen kanssa – formuloissa muutos vanhoista ärjyvistä moottoreista nykyisiin hybrideihin oli iso, eikä eformula sarja ole saavuttanut sellaista lentoa kuin ehkä olisi toivottu. Entä WRC-ralli – mihin suuntaa menee autourheilu, ja entä sitten perus urheiluautot – sähköautot kun kiihtyvät aivan eri … Lue lisää

Mobiiliaikuinen ja digiajan vapaa-aika vuonna 2022

Me kaikki tiedämme, että aikuisten vapaa-ajan tekeminen on muuttunut valtavasti aina lähtien sieltä 80-luvun kotitietokoneiden ja konsoleiden tulosta tähän päivään saakka. Muutoksen taustalla on niin teknologian kehittyminen kuin myös yhteiskunnallinen kehittyminen varsinkin Euroopassa, missä viimeiset 40 vuotta suurin elämään liittyvä muutos on ollut ajatuspohjan muuttuminen me-ajattelusta kohti omaa minä itse-ajattelua. Tämä ajattelumallin muutos on tuonut … Lue lisää

Automobili Pininfarina ennätyksiin Battista sähköautolla

DUBAI, Arabiemiirikunnat, 21. marraskuuta 2022 /PRNewswire/ — Ylellinen italialainen autonvalmistaja Automobili Pininfarina on vahvistanut Battista hyper GT:n suorituskykytiedot paljastamalla sen ennätykselliset viralliset kiihtyvyys- ja jarrutusluvut ensimmäistä kertaa. Täyssähköinen Battistan ainutlaatuinen lähtö(kiihdytys)tekniikka voittaa Formula 1 -autojen kiihtyvyyden, sillä 0-60 mph saavutetaan 1.79 sekunnissa, 0-100 km / h suoritetaan 1.86 sekunnissa, 0-120 mph suoritetaan 4.49 sekunnissa ja … Lue lisää

Yksi vuoden 2021 kiinnostavimmista urheiluautoista: Toyota Supra GR

Tiivistettyä äärimmäisyyttä ”Tiivistettyä äärimmäisyyttä” -muotoiluteema näkyy selvästi GR Supran linjoissa. Pitkä konepelti ja leveä olemus sekä urheiluauton aerodynaamiikka ja moderni, voimakas olemus alleviivaavat suorituskykyä silloinkin, kun auto on paikallaan. Supran sielu Legendaarinen Supra on vakiinnuttanut paikkansa autourheilufanien, elokuvayleisön ja peliyhteisön sydämissä viimeisen 40 vuoden aikana. Uuden GR Supran juuret ulottuvat itse asiassa aina 1960-luvulle ikoniseen … Lue lisää

Vuoden 2021 Sport Auto Saksassa: Alfa Romea Giulia

Alfa Romeo Giulia sijoittui ensimmäiseksi kolmessa ”SPORT AUTO AWARD” -kilpailun kategoriassa. Tämä menestys vahvistaa italialaisen sedanin olevan yksi suosituimmista autoista maineikkaan SPORT AUTO -erikoislehden lukijoiden keskuudessa, jotka ovat säännöllisesti jakaneet palkintoja Alfa Romeo Giulialle aiempina vuosina. ”SPORT AUTO AWARD” heijastaa erittäin hyvin urheiluautofanien mielialaa Saksassa, jonka innostus Alfa Romeo Giuliaan on katkeamaton. Tuontiautojen rankingin luokassa ”Tuotantoautojen … Lue lisää

Kia EV6 GT – tässä on kaikkien aikojen tehokkain ja nopein Kia

Uusi Kia EV6 GT edustaa uuden kestävämmän aikakauden suorituskykyä. Hurjan suorituskyvyn lisäksi auto tarjoaa mukavuutta pitkille matkoille runsaiden tilojen sekä nopean latauksen muodossa. Kian kaikkien aikojen tehokkain sarjatuotantoauto tarjoaa 585 hv ja 740 Nm Suorituskyvyn taktiset luvut 0–100 km/h 3,5 s ja huippunopeus 260 km/h Tarjolla uudet GT- ja Drift Mode -ajotilat 424 kilometrin toimintamatka … Lue lisää

Autolainalla uusi menopeli

Keväällä moneen autoilijaan iskee tarve ja halu vaihtaa oma kulkuneuvo. Tätä ilmiötä sanotaan autokuumeeksi, ja se iskee todellakin kevätauringon alkaessa lämmittää lumia pois ja renkaiden vaihdon lähentyessä. Siinä vaiheessa oletaan myös miettiä maksetaanko uusi auto autolainalla, vai kenties omalla rahoituksella. Auton voi nykyään omistaa monella eri tavalla, ja otetaan tässä pari vaihtoehtoista tapaa omalle autolle. … Lue lisää

Urheiluauto – määritelmän mukaan urheiluauto on tämä

Urheiluauto (engl. sports car) on autotyyppi joka on perinteisesti yleensä 2-paikkainen (nykyään usein myös 4-ovinen) suunniteltu suorituskykyiseksi sekä ajotuntumaltaan hyväksi. Joissain tapauksissa urheiluautoja käytetään autourheiluun. Virallista määritelmää ei kuitenkaan ole olemassa, joten eri järjestöt ja kerhot määrittelevät urheiluauton eri tavoilla haluamiaan ominaisuuksia korostaen. Perinteisesti urheiluautot olivat takavetoisia, mutta nykyisin myös etu- ja nelivetoisia urheiluautoja on … Lue lisää

Polestar O₂ -konsepti esittelee sähköisten roadster-mallien uutta aikakautta

Polestarin toinen konseptiauto perustuu Preceptin muotokielelle Erityisessä alumiinialustassa korostuvat laatu ja jäykkyys Uusia kestävän kehityksen ja teknologian tavoitteita kohti parempaa kierrätettävyyttä: kierrätetty termoplastinen polyesterimonomateriaali ja alumiinimerkinnät Autonominen ja elokuvamainen drone on sekä innovatiivinen että hauska GÖTEBORG, RUOTSI – 2. maaliskuuta, 2022. Premium-sähköautomerkki Polestar on julkistanut uuden konseptiauton, joka esittelee urheilullisen roadsterin ominaisuuksia sähköisellä aikakaudella. Polestar O2 … Lue lisää