IONITY ja K-ryhmä avaavat Lahteen toisen Suomen tehokkaimmista sähköautojen latausasemista – palvelee nelostiellä autoilevia

IONITY ja K-ryhmä avaavat toisen Suomen nopeimmista sähköautojen latausasemista marraskuun puolivälissä Lahteen Neste K Kariston pihalle. Jopa seitsemän kertaa nykyisiä pikalatureita tehokkaammat suurteholatauspisteet palvelevat myös nelostietä kulkevia sähköautoilijoita. Lahden suurteholatausasema kuuluu IONITY:n eurooppalaiseen verkostoon, ja Suomessa se täydentää K-Latauksen valtakunnallista verkostoa. Rakennustyöt on aloitettu Lahdessa tänään.

Ensimmäisessä vaiheessa Neste K Kariston suurteholatausasemalle tulee kaksi suurteholatauspistettä, mutta kysynnän kasvaessa latauspisteiden määrää voidaan kasvattaa kuuteen. Suurteholatausasema palvelee myös viereisen kauppakeskus Karisman ja K-Citymarket Lahti Karisman asiakkaita.

Markkinoiden nopeimmat suurteholatauspisteet tarjoavat 350 kW:n lataustehon, kun esimerkiksi nykyiset pikalaturit tarjoavat 50 kW:n lataustehon. Suurteholatauspisteillä voi ladata 15 minuutissa noin 300 kilometrin ajomatkan, mikäli ladattava auto voi hyödyntää koko lataustehoa.  

”Julkisen latausasemaverkoston pitää palvella sähköautoilijoita siellä, missä ihmiset liikkuvat. Nyt voimme tarjota mahdollisimman tehokkaan ja nopean latauksen nelostien varrella, jossa ajetaan pitkiä välimatkoja. Lisäksi sähköautoilijoiden käytössä on K-Latauksen perus- ja pikalatauspisteet kauppakeskus Karismassa. Neste K Karisto sijaitsee eri puolille Suomea kulkevan liikenteen solmukohdassa Lahdessa, joten se on luonteva paikka IONITY:n markkinoiden tehokkaimmalle latausasemalle”, kiteyttää K-ryhmän autokaupan uusista liiketoiminnoista ja latausverkostosta vastaava johtaja Heikki Ahdekivi.

IONITY vastaa suurteholatausasemien rakentamisesta, ylläpidosta ja toimivuudesta. K-ryhmä puolestaan tarjoaa latausasemille hyvät sijainnit K-kauppojen yhteydessä. Lokakuun aikana IONITY ja K-ryhmä avaavat suurteholatausaseman Neste K Paimion pihalle, ja lähiviikkoina selviää kolmannen suurteholatausaseman tarkka sijainti Helsingistä Tampereen suuntaan kulkevan moottoritien varrella.

”Teemme töitä sen eteen, että sähköautoilu on vaihtoehto yhä useammalle autoilijalle. On hienoa, että huipputehokas eurooppalainen julkinen latausverkostomme palvelee pian myös suomalaisia sähköautoilijoita. Kun IONITY:n suurteholatausasemat sijaitsevat K-kauppojen yhteydessä, pystymme tarjoamaan sähköautoileville asiakkaillemme kokonaisvaltaista palvelua, sillä auton lataamisen yhteydessä on helppo pitää tauko ajomatkalla tai hoitaa ruokaostoksia, kertoo IONITY:n Pohjois-Euroopan liiketoiminnasta vastaava johtaja Jan Haugen Ihle.

IONITY:n suurteholatausasemat toimivat eurooppalaisella CCS-latausstandardilla, ja niillä voi ladata monen eri merkin sähköautoja. Sähköauton lataaminen maksaa IONITY-sovelluksessa 8 euroa / lataus. Muissa latauspalveluissa jokainen palveluntarjoaja hinnoittelee itse latauksen hinnan perustuen IONITY:n hintaan, ja tarkat hinnat voi tarkistaa kultakin latauspalveluntarjoajalta. Latauksen voi maksaa IONITY-sovelluksessa, K-Lataus-sovelluksessa, Audi e-tron -latauspalvelussa ja muissa latauspalveluissa, jotka tukevat roamingia.

IONITY on Volkswagen-konsernin ja Porsche AG:n, BMW:n, Daimlerin ja Fordin yhteisyritys, joka rakentaa tehokasta, kattavaa ja helppokäyttöistä sähköautojen suurteholatausverkostoa läpi Euroopan. Tavoitteena on, että vuonna 2020 verkostoon kuuluu 400 suurteholatausasemaa. Tällä hetkellä verkostoon kuuluu 149 latausasemaa.

K-Lataus-verkosto on K-ryhmän valtakunnallinen sähköautojen latausverkosto, johon kuuluu vuoden loppuun mennessä lähes 400 latauspistettä yli 70 K-kaupan yhteydessä. K-Lataus-verkoston latausasemat tarjoavat asiakkaiden käyttöön perus- ja pikalatauspisteitä sekä IONITY:n kanssa tehtävän yhteistyön myötä kolme suurteholatausasemaa.
 

Lisätietoja:

www.ionity.eu
www.k-lataus.fi

Vastaa