Rallin Suomen Juniorimestaruussarja (RSJM) jatkuu tulevana viikonloppuna kauden neljännellä osakilpailulla, kun SM Pohjanmaa Ralli ajetaan Seinäjoen ympäristössä. Perjantaille ja lauantaille ajoittuvan kilpailun rooli sarjan pistekamppailuissa voi olla jopa ratkaiseva, kun kauden kuudesta osakilpailusta neljä parasta tulosta lasketaan loppupisteisiin.
Ajettavaa kilpailussa on perjantaina kolmen erikoiskokeen verran ja lauantaina kuusi erikoiskoetta. Perjantaina kilometrejä ajetaan reilut 25 ja lauantaina hieman alle 97. Kilpailun lähtö ja ensimmäinen erikoiskoe sijaitsevat aivan Seinäjoen keskustassa.
Virallinen lähtö tapahtuu klo 20 aikaan Kirkkokatu 15 kohdalla ja kolmea minuuttia myöhemmin startataan avauserikoiskokeelle. Lauantaina reitille suunnataan klo 10 alkaen Seinäjoen torilta, johon ensimmäiset saapuvat maaliin klo 18 aikohin illalla.
Nuorissa Ville Vatanen starttaa huippuasemista
Nuorten SM:ssä pisteitä ajavat kuljettajat jotka nuorimmillaan täyttävät kuluvan vuoden aikana 15 vuotta ja vastaavasti vanhimmillaan ovat kauden aikana täyttäneet 18 vuotta. Pistetilanne kolmen osakilpailun jälkeen on mielenkiintoinen, Ville Vatanen Toyota Auriksellaan on ollut vahva ja johtaa 75 pisteellään, jotka muodostuvat kolmesta voitosta.
Seinäjoki ja Lahti mukaan lukien, sekä viimeisestä kilpailusta Kiteeltä jaettavat korotetut pisteet huomioiden voi joku napata vielä kolmella voitolla 84 pistettä, siis enemmän kuin Vatasen pisteet tällä hetkellä ovat. Teoreettisesti siis mahdollisuuksia on vielä hyvinkin monella kuljettajalla, jos kärkipään kuskeilla iskisi tuskainen keskeytysputki.
Vatasen urakkaa aavistuksen helpottaa, että pisteissä toisena oleva Aaron Holopainen ei ole mukana, Holopaisen Ford Fiesta kun kaatui ajoleirillä ajokelvottomaan kuntoon.
Teoreettisesti parhaat mahdollisuudet haastaa ovat pisteissä kolmantena olevalla Esko Kytömäellä, joka luottaa hieman iäkkäämpään Ford Fiestaan, sekä seitsemäntenä olevalla Lauri Halosella Toyota Auriksellaan, heillä kun on yhdet kakkostilat pistesarakkeissaan.
Vatasen kovin valtti on kuitenkin se, että voittaessaan minkä tahansa kauden jäljellä olevista kisoista, ei kukaan pysty nousemaan enää ohi. Sama tilanne Vatasella on käytännössä myös SM4-luokassa. Suurimmaksi peikoksi jääneekin, jos jostakin jäljellä olevasta osakilpailusta tulisi hylkäys, se voisi syödä jo potissa olevia pisteitä, kun hylkäyksestä sanktiona on nolla pistettä jotka on laskettava pisteisiin.
– Kausi on vielä kesken, ajetaan nyt Seinäjoki ja katsotaan mikä sitten on homman nimi, kertoili Vatanen aiheesta kysyttäessä.
Junioreissa Altomaa Vatasen kaltaisessa tilanteessa
Junioreissa kilpailevat kuljettajat jotka eivät kokemuksen määrällä ole vielä oikeutettuja Yleisen luokan lisenssiin ja kilpailevat siksi Juniori-lisenssillä. Tällä kaudella RSJM:n uutuutena on, että sarjassa ajetaan nuoteista. Tämä mahdollistaa sen, että Juniorien mestaruudesta ajetaan pääluokkien SM1-SM5 tai Suomi Cup sisällä.
Eri luokissa ajavat kilpailijat eivät siis aja suoraan toisiaan vastaan, vaan pistetaulukkoon tulee pistemäärä sen sijoituksen mukaisesti joka omasta luokasta kulloinkin tulee. Junioreissa pisteisiin lasketaan Nuorten tapaan neljä parasta tulosta. Sarjan johtopaikalla on Henri Altomaa, joka etuvetoisella Ford Escort RS 2000:llaan on kerännyt 61 pistettä Suomi Cupissa.
Pahin uhkaaja on SM5-luokassa Mitsubishi Lancer EVO 9:llä ajava Rasmus Tuominen, joka on jäänyt 24 pisteen päähän. Tuominen ei kuitenkaan ole mukana ajamassa Pohjanmaalla. Jos Altomaa nappaisi Pohjanmaalta luokassaan voiton, olisi saldo sen jälkeen 86 pistettä, vaikka Tuominen voittaisi luokkansa kauden lopuissa kisoissa, voisi hän nousta maksimissaan tasapisteisiin.
Tässä kohtaa voittojen määrä olisi tasan ja kaksi kakkostilaa tilastoissaan omaava Altomaa nappaisi mestaruuden. Jos Altomaa siinä kohtaa jatkaisi tuplan tavoittelua, eli tavoittelisi myös koko Suomi Cupin voittoa lopuissa kisoissa, nostetaan jälleen mahdollinen hylkäysmahdollisuus esiin.
Kaiken tämän takana todettakoon, että kolmostilalle on tunkua vielä useamman kuljettaja voimin, mutta tällä hetkellä tiukimmin sijoituksessa on kiinni SM3-luokassa Ford Fiesta R2:lla ajava Severi Jokioinen.
Suomi Cup Forsgrenin hallussa
Suomi Cupissa pisteistä ajetaan hieman iäkkäämmillä kaksivetoautoilla ja viisi parasta tulosta kaudelta huomioidaan. Luokan pistejohdossa on Kim “Henkka” Forsgren BMW M3:llaan, 71 pistettä plakkarissa ennen Pohjanmaan kilpailua. Toisena vaanii kymmenen pisteen päässä nälkäisenä seuratoveri Henri Altomaa etuvetoisella Ford Escort RS 2000:llaan. Kolmospaikkaa pitää Reijo Muhonen BMW M3:lla, hänellä on 45 pistettä taulukossaan.
Pohjanmaalla tähän luokkaan on saatu Turun osakilpailun tapaan todella kovia nimiä kirittämään. Mika Lemmetti BMW 325i:llä, Heikki Koski-Lammi välikoppaisella Ford Escortillaan ovat tosi kovia kantoja kaskessa, mutta muutama muukin kovatasoinen haastaja on mukaan ilmoittautunut.
Kärkikolmikolla turvamarginaali on taakse sen verran, että Pohjanmaan jälkeenkin kärkikolmikossa tulee olemaan samat nimet.
Masters Cup vahvasti Muhosen nimissä
Masters Cupin pisteitä voivat ajaa 50 vuotta täyttäneet kuljettajat. RSJM:n tapaan pisteitä kerrytetään omasta luokasta tulevan sijoituksen mukaan. Loppupisteisiin lasketaan kauden kaikki kilpailut.
Sarjan johtopaikkaa pitää Reijo Muhonen BMW M3:llaan, pisteitä 45 kappaletta. Toisena on 28 pisteellään SM1-luokassa ajava Mikko Eskelinen Skoda Fabia R5 EVO:lla. Vain pisteen päässä Eskelisestä on samassa SM1-luokassa Skoda Fabia R5:lla ajava Kees Burger.
Kärkikolmikon takaa lähimmät uhkaajat puuttuvat Pohjanmaalta, joten tätä kolmikkoa ei viikonlopun aikana kukaan pisteissä ohita.
Ilmoittautuneiden lista »
Sarjasäännöt »
SM Pohjanmaa Ralli – Reitti & aikataulu
SM Pohjanmaa Rallissa ajetaan 14.-15. kesäkuuta yhteensä yhdeksän erikoiskoetta, joista kolme ensimmäistä (25,25 km) perjantai-illan hämärtyessä. Rallin avauserikoiskoe, Seinäjoki City, ajetaan aivan Seinäjoen keskustassa, jonne yleisön on helppo saapua.
Lauantaina luvassa on vielä kuusi pikataivalta (96,80 km) ennen Seinäjoen torilla iltakuudelta alkavia maalijuhlia. Rallin kilpailukeskus ja huoltoparkki sijaitsevat Rengastien Autotarvikkeella osoitteessa Rengastie 28, 60120 Seinäjoki.
Kilpailun aikataulu
Perjantai 14.6.
20:00 LÄHTÖ Kirkkotie 15
20:03 EK1 Seinäjoki City – 1,40 km
20:45 EK2 Nopankylä – 9.48 km
21:08 EK3 Paavalinvuori – 14,37 km
22:04 HUOLTO Rengastien Autotarvike
Erikoiskoekilometrit: 25,25 km
Lauantai 15.6.
09:21 HUOLTO Rengastien Autotarvike
10:01 LÄHTÖ Seinäjoen Tori
10:43 EK4 Kytölä-Torstila 1 – 20,22 km
11:23 EK5 Suorttila – 9.88 km
12:20 EK6 Kärkimäki – 19,62 km
13:15 HUOLTO Rengastien Autotarvike
15:23 EK7 Järviranta – 7,22 km
16:08 EK8 Kytölä-Torstila 2 – 20,22 km
16:57 EK9 Ooperi – 19,64 km
18:15 MAALI Seinäjoen Tori
Erikoiskoekilometrit: 96,80 km Livelähetykset Moottoriurheilu TV:ssä: Perjantai » | Lauantai »
————
Ralliliput ennakkoon Corego shopista »
————
Katsojaopas »