F-Cup Rallisarjan kauden neljäntenä osakilpailuna toimi jo 47. kertaa historiansa aikana ajettu Rantaralli, joka tarjosi Mynämäen ympäristössä tapahtumia ja käänteitä loppuun asti. Kuuden erikoiskokeen reitillä pikataipaleita ajettiin kaikkiaan 58,5 kilometriä, osassa kategorioita ja luokkia erot saatiin hyvin selkeiksi, toisissa kamppailtiin aivan viimeiseen metriin asti. Alkupään autoille tiet olivat irtosorasta liukkaita, mutta päivän aikana iskenyt isompi sadekuuro paransi pitoa kilpailun jälkimmäiselle lenkille.
Nuottikategoriassa Patajoki vei ja lipesi, Hellström voittoon
Nuottikategoriassa aivan keulapaikalla lähteneet olivat paikoin pinteessä liukkaan irtosoran kanssa, taaempana tien jo puhdistuessa aukesi taaempaa lähteville paikka iskeä.
Avauspätkän pohjat muutamalla sekunnilla kirjautti sarjan ulkopuolisena ajanut (nro 21) Jussi Saarinen Opel Astralla, ennen sarjalaisista nopeinta, Peetu Patajokea (nro 12) vastaavalla ajokilla, josta Jarkko Ojala puolestaan jäi 0,8 sekuntia BMW M3:llaan. Ensimmäisenä startannut Joonas Lindroos jäi BMW M3:llaan pohjista peräti 9,6 sekuntia.
Seuraavalla Markus Hellström kiidätti BMW M3:n pohja-aikaan ja siirtyi kilpailussa 0,4 sekunnilla johtoon ennen Patajokea. Taaempana Lindroos kiri kohti kärkeä heikohkon avauksen jälkeen. Kolmas ja neljäs erikoiskoe menivät Patajoen nimiin ja mies oli kilpailun tauolla johtopaikalla 4,9 sekunnin erolla Hellströmiin. Saarinen (+15.2) ja Lindroos (+15,4) olivat seuraavina.
Viidennellä pätkällä iski Hellström, pohjat peräti 7,2 sekunnin erolla Patajokeen ja kilpailun johtopaikka haltuun 2,3 sekunnin erolla. Samalla Lindroos piirteli omia kuvioitaan siellä ja täällä, Ojala nousi ohitse kolmanneksi. Vielä oli kuitenkin kisalla tarjota käänteitä.
Viimeisellä erikoiskokeella Patajoki ajoi ulos ja Lindroos puolestaan täräytti pohja-ajan, nostaen itsensä samalla kisan kakkoseksi, eroa voittaja Hellströmiin lopulta 25 sekuntia. Jarkko Ojala täydensi ison luokan Bemarien hallinnan, ajamalla kolmanneksi 7,5 sekunnin päähän Lindroosista. Voittaja Hellström oli tähän kilpailuun valinnut korotetut pisteet ajettavaksi ja voiton myötä sarjatilanne koheneekin selkeästi, nelosesta toiseksi.
– Aamulla oli sellainen fiilis, että tänään on voitettava kaikki, jotta korotetuista pisteistä saadaan maksimihyöty. Sitä voi aika kovaksi painetilaksikin kutsua, mutta avauspätkä Seijaisissa vapautti mukavasti sitä. Tiukkaa kisailua oli läpi päivän ja sehän on ihan parasta tässä lajissa. Taukoon asti meni tosi hyvin, saatiin pohjia tehtyä ja hieman eroa Joonakseen.
– Iltapäivälle oli sitten sen vesi/raesateen, mitä ikinä se satoikaan, jäljiltä tilanne jossa Joonas on aina vahva, maksimaalinen hyökkäys odotettavissa. Tein saman liikkeen itse, tällä kertaa me onnistuimme ja Joonakselle tuli virheitä. Saatiin viimeinen pätkä tulla pelonsekaisin tuntein rennosti, kovaa mutta varmasti. Ei mitään teknisiä ongelmia ja rengaskulumaa huomioimatta yllätyksetön päivä, kertoo voittaja Hellström tyytyväisenä.
Väliluokan nopein Patajoen keskeytettyä oli Samuli Nevä BMW 318Ti Compactillaan, sijoitus nuottikategoriassa oli neljäs, eroa Hellströmiin 41,3 sekuntia. Toiseksi luokassa ajoi sarjan kakkospaikalla ollut Eetu Kortelainen Honda Civic Type-R:llä, eroa Nevään 4,8 sekuntia.
Väliluokassa kolmoseksi vajosi sarjan ulkopuolisena ajanut Jussi Saarinen joka jäi Kortelaisesta 0,4 sekuntia. Luokan kolmospisteet sarjalaisista kirjautti itselleen Iiro Litjo Civic Type-R:llä.
Pikkuluokan puolella Juuso Jorvala oli tutusti kärjessä Toyota Corolla GT:llään lopputuloksissa, vaikka kisan alkupuolella Janne Toivonen Ford Fiestallaan ja Markku Artjoki VW Polo Gti:llä näyttivätkin laittavan kampoihin.
Jorvala näytti kuitenkin kaapin paikan kahdella viimeisellä erikoiskokeella ja otti luokan voiton 23,8 sekunnin erolla Toivoseen, josta Artjoki puolestaan jäi 6,1 sekuntia. Jorvala oli maalissa nuottikategorian sijalla kahdeksan, eroa Hellströmiin 1:31,2.
Ismo Leikolalle rallikokemusta monipuolisesti
Monia kiinnosti kuinka komedian avulla maailmalla maineeseen noussut Ismo Leikola pärjää nuottien kanssa rallissa BMW M3:n ratissa. Voidaan sanoa että varsin mallikkaasti mies rallin pariin kaasujalkaansa ojensi. Avauspätkä Seijaisissa tuli tarkasti tunnustellen ja hommaan totutellen. Hiljalleen vauhti alkoi löytyä ja ero kokeneempiin kilpakumppaneihin pienentyi.
Nelospätkällä kuitenkin yksi tiukempi mutka hieman yllätti ja auton saatua lievän osuman, jäi kilpailu tällä kertaa kesken. Ralleissa kertyy aina tarinoita ja uskomme, että tästäkin joku tarina myöhemmin kuullaan. Leikolan tarina rallin parissa ei suinkaan tähän pääty, mies on viivalla kun Lahdessa elokuussa ajetaan SM-rallia.
Nelivedoissa sekuntitaistelua aivan viime metriin asti
Nelivedoissa oli saatu mielenkiintoisia vierailijoita sarjaan ja vierailevat tähdet järjestivätkin kunnon sekuntikamppailun. Avauspätkän perusteella Viron Kaspar Kasari näytti menevän muilta maisemaan, miehen ajettua Ford Fiesta R5:lla muita kymmenkunta sekuntia nokkaan.
Seuraavalla Kasari hävisi aikaa erikoiskokeen loppuosalla yli 20 sekuntia ja pohjat ajoi Kees Burger Skoda Fabia R5 EVO:lla, mutta Ville Pynnönen Renault Clio Rally3:lla ja Raoul Dahlqvist Ford Fiesta Rally3:lla mahtuivat myös sekunnin sisään.
Loppupäivän teema oli, saako Kasari kirittyä hävityn ajan kiinni. Pynnönen ja Dahlqvist kävivät kovaa kamppailua keskenään, Kasarin ottaessa pohja-aikoja haltuunsa. Viimeiselle pätkälle startattiin Kasarin johtaessa Pynnöstä 0,1 sekuntia, josta Dahlqvist puolestaan oli vain 1,8 sekunnin päässä.
Viimeisellä parhaiten onnistui Dahlqvist, ajaen pohjat, Kasari jäi pohjista 0,7 sekuntia ja Pynnönen 2,5 sekuntia. Voitto jäi Kasarin nimiin 1,2 sekunnin turvin, Dahlqvist ajoi toiseksi ja Pynnönen kolmas vain 0,7 sekunnin erolla Dahlqvistiin.
Luokan neljänneksi ajanut Kees Burgerkin (+40,2) ennätti vielä sarjalaisten edelle. Korkeimmat sarjapisteet keräsi viidenneksi ajanut Teemu Vesala (+58,5) Mitsubishi Lancer EVO9:llä, ennen sarjajohtaja Pekka Karjalaista (1:10,2) Subaru Impreza 555:lla.
Yleisessä Kainulainen keräsi potin Högströmin kompuroitua
Yleisen kategorian tahtipuikon alussa otti käteensä sarjan ulkopuolisena ajanut Reijo Mattila VW Golf GTI:llä, mutta toisella erikoiskokeella suoritettu renkaanvaihto söi päivän sijoituksen. Tämän jälkeen Juha Högström ja Toyota Corolla GT olivat kärkipaikalla ja tutusti Eetu Kainulainen Toyota Starletillaan hiillosti lähimpänä. Kolmantena oli Niko Jousi Volvo 240:llä.
Tämä kolmikko oli samassa järjestyksessä kaikilla pätkillä, kunnes Högström nuljahti vitospätkällä nurin ja jäätyä pohjista yli kuusi minuuttia. Maalissa voittajaksi Kainulainen, toiseksi Jousi (+25,8) ja kolmanneksi Tomi Tikanmäki VW Golf GTI:llä (+57,1).
Pikkuluokasta pisteet Kainulaiselle ennen Högströmiä ja väliluokasta Jousi vei potin ennen Tikanmäkeä.
– Ei mitään ongelmia ollut kilpailun aikana tekniikan suhteen, ihan puhdas kisa siinä mielessä. Aika liukasta oli vielä meidänkin numeroilla etenkin alkupätkillä. Sateen myötä nelosella oli jo pitoa enempi ja pari viimeistä etenkin oli pitoisampaa. Harmi että hyvä kamppailu Högströmin kanssa meni vähän nyt haaskiin, mutta toisaalta sen myötä saatiin viimeinen pätkä tulla fiksusti tarkkaillen vain, kertoo Kainulainen voittoisasta päivästä,
Senioreissa tutut voittajat
Seniorien nuottiluokassa Reijo Muhonen BMW M3:lla otti tutusti voiton, mutta yllättävämpää sen sijaan on että hän oli luokan ainoa maaliin asti päässyt. Avauspätkältä oli aika kirjattu kuudelle autokunnalle, mutta hiljalleen kilpailun loppua kohden muut hyytyivät reitille.
Nuotittomien puolella Mika Korhonen Honda Civic Type R:llä oli kotikisassa pitelemätön. Toiseksi ajoi myöskin lähialueen kuljettaja, Esa Rantasalo Opel Astra F GSi:llä (+1:14,2). Kolmanneksi ennätti myöskin paikallisväriä edustanut Reino Suvanto Volvo 242:lla (+3:11,3) ennen sarjalaisista kakkospisteet napannutta Ari Sorsaa BMW 325i:llä (+3:29,3).
Junioreissa uusi nimi voittajalistaan
Junnucupissa Eetu Suokas oli jo avauspätkällä nopein Toyota Starletillaan, eikä mies luovuttanut paikkaansa päivän aikana kenellekään muulle. Neljä pohja-aikaa kasvattivat eroa taakse läpi päivän ja voitto oli hyvin selkeä.
Toiseksi ajanut, myöskin pikkuluokan Starletilla ajanut Tommi Lämsä jäi 19,9 sekuntia. Sarjajohtaja Tomi Hämäläinen BMW M3:llaan oli ison luokan nopeimpana kolmas (+30,6).
Hyvin lähelle pikkuluokan triplaa päästin, sillä neljänneksi ajanut Sami Laurila Toyota Corolla GT:llä jäi voittajasta 30,8 sekuntia. Sarjan kakkospaikalta kisaan startannut Timo Viitanen oli jälleen väliluokan nopein Honda Civic Type R:llään ja kategorian viides (+34,0), tähän kisaan valitut korotetut pisteet nostavat miehen tasoihin sarjajohtaja Hämäläisen kanssa.
Pikkuluokassa siis kolmen kärki oli Suokas, Lämsä ja Laurila. Väliluokassa Viitanen jätti muita melko reilusti, toiseksi ajoi Joonas Ahokas Opel Astra GSI:llä (+1:47,4) ja kolmanneksi Petteri Kauppinen Honda Civic Type R:llä (+2:21,2). Isossa luokassa Hämäläinen jälleen voittoon, toiseksi Lauri Jämsèn BMW M3:llaan (+14,4) ja kolmanneksi 10 sekunnin myöhien saattelemana Joakim Löfvik BMW M3:lla (+23,4).
V1600 Cupissa Nuutti Korhonen voittajaksi
V1600 Cupissa Teemu Varjo oli ottanut Peugeot 206:llaan kotikisaan tavoitteeksi ison potin korotettujen pisteiden muodossa. Eikä kisa huonosti alkanutkaan, kahden ek:n jälkeen sarjalaisten nopeimpana. Edellä oli ainoastaan 0,6 sekunnin erolla sarjan ulkopuolisena ajanut Henri Koskenala Renault Cliolla.
Kolmospätkällä alkoi tapahtua, pisteissä neljäntenä ollut Timo Rajala keskeytti ulosajoon ja Varjo tekniseen vikaan. Taukotilanteessa Koskenala nautiskeli johtopaikasta 21,7 sekunnin erolla Korhosen Ford Focukseen. Vitospätkällä oli sitten Koskenalan vuoro keskeyttää tekniikkaan ja Korhonen kuittasi vielä kruunuksi voitolleen pohjat viimeiselle pätkälle.
Sarjajohtaja Otto Järvinen Suzuki Igniksellä jäi lopputuloksissa toiseksi 13,1 sekunnin erolla. Sarjan kakkospaikkaa ennen kilpailua pitänyt Lauri Ahoketo puolestaan oli nyt kolmas, 32,5 sekuntia voittajasta jääneenä.
Nuorissa Koskinen jo kauden neljänteensä
Veikka Koskinen oli ennen Mynämäkeä vienyt kauden kaikki kisat ja miksipä hyvää putkea katkaisemaan, Toyota Auris jo kauden neljänteen voittoon. Kauden kolmannen kakkostilansa otti Miko Suvanto Seat Ibizalla (+41,0). Sarjatilanteen kannalta Suvannolle sijoitus oli tärkeä, kun alla oli yksi keskeytys.
Sarjakakkosena ollut Vili Hyytiäinen joutui puolestaan nyt keskeyttämään, joten Suvanto nousee sarjan kakkospaikalle. Kolmoseksi ennätti tällä kertaa Miska Tuomisto Toyota Auriksella, vain 3,5 sekuntia Suvantoa hitaampana.F-Cupin seuraava osakilpailu koittaa reilun kolmen kuukauden mittaisen kesätauon jälkeen Kuopiossa, kun vuorossa on 14. syyskuuta ajettava Viihdekeskus Hojo Hojo Ralli.
Tulokset: XLVII Rantaralli
Nuotti
1. Markus Hellström (lk3) 30:01,5
2. Joonas Lindroos (lk3) +25,0
3. Jarkko Ojala (lk3) +32,5
4. Samuli Nevä (lk2) +41,3
5. Eetu Kortelainen (lk2) +46,1
Yleinen
1. Eetu Kainulainen (lk4) +37,6
2. Niko Jousi (lk5) +25,8
3. Tomi Tikanmäki (lk5) +57,1
4. Reijo Mattila (lk5) +2:42,3
5. Juha Högström (lk4) +8:10,0
Seniorit
1. Reijo Muhonen (lk7) 32:30,2
2. Mika Korhonen (lk8) +1:20,7
3. Esa Rantasalo (lk8) +2:34,9
4. Reino Suvanto (lk8) +4:32,1
5. Ari Sorsa (lk8) +4:50,0
Juniorit
1. Eetu Suokas (lk9) 32:23,5
2. Tommi Lämsä (lk9) +19,9
3. Tomi Hämäläinen (lk11) +30,6
4. Sami Laurila (lk9) +30,8
5. Timo Viitanen (lk10) +34,0
Neliveto Cup
1. Kaspar Kasari 30:14,3
2. Raoul Dahlqvist +1,2
3. Ville Pynnönen +1,9
4. Kees Burger +40,2
5. Teemu Vesala +58,5
V1600 Cup
1. Nuutti Korhonen 35:46,9
2. Otto Järvinen +13,1
3. Lauri Ahoketo +32,5
4. Tino Varjo +2:27,7
Nuorten Cup
1. Veikka Koskinen 34:24,1
2. Miko Suvanto +41,0
3. Miska Tuomisto +44,5
4. Rasmus Pentti +1:43,7
5. Rasmus Iso-Jaakkola +3:17,0
F-Cup-luokkavoittajat: Rantaralli
Nuotti
LK1: Juuso Jorvala
LK2: Samuli Nevä
LK3: Markus Hellström
Yleinen
LK4: Eetu Kainulainen
LK5: Niko Jousi
LK6: Sami Rokka
Seniorit
LK7: Reijo Muhonen
LK8: Mika Korhonen
Juniorit
LK9: Eetu Suokas
LK10: Timo Viitanen
LK11: Tomi Hämäläinen
Neliveto Cup
LK12: Kaspar Kasari
V1600 Cup
LK13: Nuutti Korhonen
Nuorten Cup
LK14: Veikka Koskinen
Yksi kommentti artikkeliin ”F-Cup: Mäiskettä ja mähinää Mynämäellä – Hellström klassikkokisan voittoon”