Yhteensä 117 ilmoittautunutta FRC:n historian toiseen kauteen

  • 117 kuljettajaa tai autokuntaa ovat ilmoittautuneet FRC-kauteen 2024
  • Mukana on niin kansainvälistä osaamista kuin kotimaan kovimpia kuljettajia
  • Kausi alkaa vajaan kolmen viikon kuluttua Kemoran moottoriradalla.

Finnish Racing Championship -kausi käynnistyy vajaan kolmen viikon kuluttua Kemoran moottoriradalla Vetelissä. Määräaikaan sunnuntai-iltana mennessä ratasarjaan on ilmoittautunut yhteensä 117 kuljettajaa. Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista, ja ilmoittautuminen kauden avausosakilpailuun on myös avoinna. Yksittäisten osakilpailuiden ajaminen ilman sarjailmoittautumista on mahdollista, ja useissa luokissa on odotettavissa lähtöviivalle yksittäiset osakilpailut ajavia kuljettajia.

Legendsejä ruuhkaksi asti

Totuttuun tapaan suurin määrä ilmoittautumisia on Legends SM -luokassa. Yhteensä 33 kuljettajaa lähtee kilpailemaan SM-mitaleista. Hallitsevaa Suomen mestaria, Hyvinkään Henri Tuomaalaa haastamaan lähtevät muun muassa viime kaudella avausviikonloppua hallinnut Leevi Lintukanto, Vauhtiajojen kapealla katuradalla loistanut Akaan Moottorimiesten Toni Lähteenmäki, myös voittovauhdissa Vauhtiajoilla ollut Arto Ojaranta, sekä osakilpailuvoittoja viime kaudella niin ikään juhlineet Erik Seppänen ja Kalle Merisalo. Kansainvälistä kokemusta luokkaan tuo Ferrarin merkkiluokan maailmanmestaruuden voittanut ja tällä kaudella Italian GT -sarjassa niin ikään italialaismerkillä kilpaileva Luka Nurmi. Muista FRC:n luokista hypyt Legendsien puolelle ovat tehneet V1600-kuljettajat Henrik Roehr sekä Ville Lähteenmäki.

Mestarin paikka avoinna V1600:ssa

V1600-luokassa on yhteensä 11 ilmoittautunutta, joista 2 V1600 Cup -luokassa. Vaikka mitalikolmikkoa ei sarjailmoittautumisissa tämän tiedotteen julkaisun aikaan nähdäkään, on mestaruustaistelusta luvassa äärimmäisen tiukkaa. Viime kaudesta totuttuun tapaan Kilpi Racingin rakentamilla Toyota Auriksilla kilpailevat Aapo Skaffari ja viime kaudella Copart FRC Ahvenistossa voittoon yltänyt, Euroopassa GT-autoillakin kilpaillut Matias Nuoramo. Ahveniston Autourheilijoiden Roope Mäkelä nähdään Mach1Motorsportin mustakeltaisissa väreissä olevan Minin ratissa. Luokan naiskuljettajat, Turun Iira Lindstedt sekä FIA Girls On Track -maailmanfinaalissa kolmanneksi sijoittunut Lohjan Meri Levula kilpailevat niin ikään Mini Oneilla Levulan päivitettyä kalustoaan talven aikana. Kia Ceedeillä mukana ovat viime kaudelta totuttuun tapaan Niko Kalliokoski sekä vuodenvaihteessa Toyotansa korealaismerkkiin vaihtanut Miio Nurminen. V1600 Cup -luokassa mukana ovat Atte Nykänen ja Leevi Rajavuori.

Kovaa ja tasaväkistä kamppailua tarjoava V1600-luokka Copart FRC Ahvenistolla syyskuussa 2023. Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK.

V8 Thunder -luokassa entistä enemmän automalleja

V8 Thunder -luokassa nähdään 13 sarjailmoittautunutta. Viime kauden päätteeksi Suomen mestariksi ajanut Kokkolan Emil Westman jatkaa Chevrolet Camaron ohjaimissa, kuten myös SM-pronssimitalisti Miko Kiminki. Uuden auton talven aikana rakentanut Rantsilan Milla Mäkelä jatkaa Mercedes-Benzin puikoissa Petri Mäkelän liittyessä mukaan keltaisella C63 AMG:llä. Vaikkeivät saman sukunimen jakavat kuljettajat ole keskenään sukua, luokan kolmas Mäkelä on Vesa Mäkelä Camaron ratin takana. Kolmatta Merdeces-Benziä kuljettaa Petri Ortju, sarjan ainoaa Ford Mustangia Janakkalan Jarkko Tähtinen, ja uudella Audilla mukaan lähtee pitkän linjan kuljettaja Mika Mäkinen. Uusi V8 Thunder ry:n puheenjohtaja Ilmari Wallo on myös viivalla tummanvihreällä Camarollaan.

Emil Westman (edessä oikealla) lähtee puolustamaan luokan Suomen mestaruutta. Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK

BMW Xtreme Race uudessa komennossa uuteen kauteen

BMW Xtreme Race -luokassa ovat puhaltaneet muutoksen tuulet. Luokan rakentanut ja sitä 17 vuotta luotsannut Kari Grönthal luopui luokan vetovastuusta siirtäen sen JK-Rac1ngin Jani Koskelalle, joka kilpailee luokassa yhdessä Atte Holapan kanssa. Mestarin paikka on avoinna Juho Siekkisen nimen puuttuessa sarjailmoittautuneiden listalta, jolloin SM-hopeamitalisti Kari Haavistolla on tuhannen taalan paikka lähteä hakemaan kultamitalia tulevana kautena viime vuonna neljänneksi SM-pisteissä ajaneiden Markus ja Timo Grönthalin lähtiessä kirittämään. Viime kauden avausosakilpailun jälkeen sivuun jäänyt Marko Rantanen on taas mukana sarjassa, samoin kuin Lamborghini Super Trofeo Europe -merkkiluokassa tällä kaudella kilpaileva Seinäjoen Jesse Salmenautio yhdessä Riku Salmenaution kanssa. Xtreme Race -luokan kanssa lähdöt jakava, Baltiasta tutuilla BMW 325i Cup -autoilla kilpailtavassa BMW 9X -luokassa on lisäksi yksi sarjailmoittautuminen Espoon Jukka Soimetsä yhdessä Daniel Maldonado kanssa.

Tuleva vuosi on BMW Xtreme Race -luokan järjestyksessään 18. kausi. Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK

Uusi FRC GT Open kerännyt viivalle vaikuttavan kattauksen voima-autoja

Täysin uudessa FRC GT Open -luokassa on 22 ilmoittautunutta jakautuen neljään luokkaan. Luokassa 1 nähdään neljä uusimman 992-sukupolven Porsche 911 GT3 Cup -autoa. Kauhajokelainen Relaa Racing on ilmoittautunut kahdella autolla kuljettajinaan pitkän linjan autourheilija Raimo Niemi sekä Tommi Haru. Lisäksi mukana ovat viime vuonna Porsche Sprint Challenge -sarjassa kilpailleet Simo P. Kangas sekä Jari Ollila

Luokassa 1 nähdään Simo P. Kangas ja Porsche 911 GT3 Cup (vasemmalla). Luokassa 2 mukana ovat Jyrki Peltola ja Corvette C6 (toinen oikealta), Turo Levänen (kolmas vasemmalta) sekä Anssi Väätäinen (toinen vasemmalta). Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK.

Luokassa 2 nähdään eniten sarjailmoittautuneita. Porsche on vallitseva merkki, sillä luokkaan on ilmoittautunut 8 Porsche-kuljettajaa. Viime kaudelta TGT-lähdöistä tutut kuljettajat Seppo Kovanen, Turo Levänen, ja Anssi Väätäinen ovat ilmoittautuneet mukaan. Uusina kuljettajina mukana ovat Mattias Wrede ja  viime vuonna niin ikään Porschen Pohjois-Euroopan sarjassa kilpaillut Daniel Skurnik. V8 Thunder -luokan Mustangilla mukana on Jarkko Tähtinen, ja amerikkalaista voimaa luokkaan tuo myös Säkylän Jyrki Peltola murisevalla Chevrolet Corvette C6:llaan. Parivaljakko Saku Salonen – Jalmari Raippalinna tuovat viivalle V8-moottorisen BMW 140i Coupensa Gepardi Motorsportin ilmoittamana.

Luokassa 3 on ilmoittautuneena kuusi kuljettajaa, joista neljä kilpailevat TCR Finland -luokan kalustolla. Seat Leon Cuprilla kilpailevat Emil Westman isänsä John K. Westmanin kanssa. TCR-luokan Volkswagenia kuljettaa V8 Thunder -luokassakin kilpaileva Mika Mäkinen. Honda Civic Type R TCR:n tuo viivalle NSB-86 -seuraa edustava Kari Matikainen seuratoverinsa Gustav Kortellin osallistuessa nopeaksi todetulla Toyota Starletilla. Viime vuoden TGT-lähdöistä tuttu Julius Salminen kilpailee E46-korimallin BMW M3:lla.

TCR Finland -luokan kalustoa tuovat radalle muun muassa Emil Westman (edessä). Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK

Luokassa 4 mukana ovat viime kauden TGT3-luokan hallitseva mestari, Huittisten Urheiluautoilijoiden Timo Dahl, joka on päivittänyt tiiminsä kanssa kalustoa talven aikana ja osallistuu tehdasrakenteisella Citroen DS3 Cup -autolla. Viime kaudella TGT3-luokan hopealle yltänyt Jussi Hyvönen kilpailee Citroen Xsara VTS:llä, ja Petri Manninen on mukana Sport 2000 -luokan Audi A4:llä.

Endurance-tyyppisissä FRC GT Open 4h -lähdöissä on mukana 9 kuljettajaa. Luokassa 1 Porscheilla kilpailevat Haru, Kangas, ja Niemi. Luokassa 2 Relaa Racing on ilmoittautunut toisella autolla, sukupolvea vanhemmalla 911.2 GT3 Cup -Porschella. Myös Salonen yhdessä Sami Vainionpään kanssa lähtevät hakemaan luokan mestaruutta, ja V8 Thunderilla mukana on Vesa Mäkelä. Luokassa 3 John K. ja Emil Westman kilpailevat TCR-luokan Cupralla. Jukka Soimetsä on ilmoittautunut mukaan dieselmoottorisella BMW 330d:llä yhdessä Janne Järvelän kanssa, ja BMW 330iM:llä mukana ovat Jarkko Lintunen ja Henna Behm.

Gepardi Motorsport nähdään näyttävällä BMW 140i Coupella niin nelituntisissa osakilpailuissa kuin lyhyemmissä FRC GT Open -lähdöissä. Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK

Alamäki kirittämässä Legends Harrastesarjassa

Legends Harrastesarjassa on mukana maailmanluokan osaamista, kun rallicrossin viisinkertainen Euroopan mestari Matti Alamäki kilpailee luokassa. Neljän osakilpailun sarjassa mukana on myös sarjan viime kauden hopeamitalisti Jouni Ahonen sekä Grand Master -luokan hopealle ajanut Veijo Tolonen.

Viiden osakilpailun mittainen FRC-kausi käynnistyy Kemorasta kolmen viikon kuluttua. Ilmoittautuminen kauden avaukseen on avoinna AKK:n KITI-palvelussa 19.5. asti. SM-luokat sekä FRC GT Open ajavat täyden sarjan, Legends Harrastesarjan ajaessa muissa paitsi Pärnun kilpailuviikonlopussa elokuussa. FRC GT Open 4h -sarja ajetaan kauden kolmen viimeisen osakilpailun yhteydessä Botniaringillä, Estonian Grand Prixissä, sekä Alastarolla.

Finnish Racing Championshipin kalenteri 2024

Päivämäärä       Osakilpailu                           Järjestävä seura

24.-26.5.             FRC Kemora                         Vetelin UA & Ylivieskan UA

7.-9.6.                 FRC Ahvenisto                      AAU

5.-7.7.                 FRC Botniaring                     EPUA

9.-11.8.               FRC Estonian Grand Prix     EAL

13.-15.9.             FRC Alastaro                        MRT

Yksi kommentti artikkeliin ”Yhteensä 117 ilmoittautunutta FRC:n historian toiseen kauteen”

Vastaa