F-Cup Rallisarjan kauden kolmas osakilpailu ajetaan kunniakkaasti 60-vuotisjuhliaan samalla viettävän Imatran Urheiluautoilijat ry:n järjestämänä 11.5.2024. Samalla Imatra Ralli saa kunnian avata niin F-Cupin, kuin koko kotimaisen ralliautoilun kesäkauden.
Paljon on vettä virrannut Imatrankoskessa sitten F-Cupin viime vierailun, se tapahtui vuonna 2003, joten voitaneen sanoa että nyt on kuskeille uutta luvassa. Simpeleen Teboililta kun suunnataan kohti Rautjärven ja Ruokolahden makeita rallitiestöjä, saatetaan uumoilla, että kilpailijat pian esittävät toiveen alueelle lisäralleista. Pohjois-Karjalan ja Keski-Karjalan alueella ralleja on pitkään ajettu käytännössä vuosittain, mutta Etelä-Karjalassa kisoja ei aivan niin taajaan ole nautiskeltu.
Nuotti (luokat 1-3)
Nuotti-kategoriassa ajetaan kolmessa eri kuutiotilavuusluokassa, numeroituna pienemmästä isompaan. Pistejohdossa on talvikauden jälkeen isoimman luokan ja ylipäätään koko sarjan vauhtimittari muille, Joonas Lindroos ja BMW M3 on jo F-Cupissakin käsite. 2000-luvulla säännöllisesti SM-sarjan mitaleita ajanut kuljettaja on tämän vuosituhannen kansallisten sarjojen mitalirohmu kovimmasta päästä ja vauhti on aina niin tasalaatuisen kovaa, että muut voivat siihen rehdisti verrata omaa kehittymistään.
– Odotan Imatran kisaa innolla, vaikka tässä on parikymmentä vuotta kisoja tahkonnut niin ei ole Imatran seutuville minulla kisoja osunut, olen toiveikas, että tiestö olisi sellaista perinteistä Itä-Suomen tiestöä, josta tykkään kyllä varsin paljon. Hieman meinaa jännittää tuo kilpailun aikainen ajankohta kalenterissa, että kuinka tässä ennättää tiestöt kuivua testaamista silmällä pitäen, viikko lisäaikaa voi monesti tehdä jo isonkin eron. Mutta tämä sama ongelmahan tässä lie monella muullakin jännitettävänä.
– Sinällään auton säätöjen hakemista ei tarvitse miettiä, mutta moottorin ja alustanhuollon tiimoilta olisi mukava päästä kokeilemaan että kaikki toimii tutusti, kertoilee Joonas Lindroos.
Talvelta Tullan UA:ta edustavalla jämsäläisellä on plakkarissa kaksi luokkavoittoa, joista jälkimmäisen kruunuksi Kangasniemellä mies ajoi korotetuista pisteistä onnistuneesti. Korotetuilla pisteillä johtoasema repesi 7,5 pisteeseen ennen Keski-Karjalan UA:n Eetu Kortelaista, joka on sarjan viime kauden hopeamies.
– Kilpailu luokassamme on kiristynyt entisestään. Jämsässä emme mahtaneet Peetu Patajoelle mitään. Kangasniemellä alku oli hankala, mutta lopussa onnistuttiin erinomaisesti ja saimme tärkeän voiton. Sen verran noviisi olen vielä näissä karkeloissa, että aina, kun lähdetään kisaamaan, paikka on minulle uusi. Toivon, että Imatran kisassa ei ole aivan kannonkiertoa, eikä mitään pitkään rajoitinta vastaan ajettavia teitä, vaan sopivaa jouhevaa tietä. Honda on kuitenkin sen verran painavampi ajokki kuin kovimpien vastustajien autot, että toivoisi reitistä tasoitusta, tuumailee Kortelainen.
Vahvasti on Honda Civic Type-R kulkenut tälläkin kaudella, taskussa on Jämsästä väliluokan kakkostila ja Kangasniemeltä voitto. Tasapisteissä Kortelaisen kanssa on Tervakosken UA:ta edustava Juuso Jorvala, jolla pikkuluokan sijoitukset Toyota Corolla GT:llä ovat olleet ykkönen ja kakkonen.
– Talven kisat menivät putkeen. Jämsässä hyödyttiin hieman toisten epäonnesta, mutta Kangasniemellä kisa olikin sitten tiukkaa. Tilanne sarjassa on hyvä, mutta pitää ottaa huomioon, että vasta kolmasosa kisoista on ajettu. Yritetään pitää sama meno sora-avauksessa. Vaikka talvi menikin hienosti, niin pidän sorakisoista enemmän. Luokkavoitto kiikarissa lähdetään kohti tuntemattomia Imatran teitä, selvittää Juuso Jorvala.
Näiden kuljettajien lisäksi löytyy helposti yli kymmenen nimeä jotka kykenevät omissa luokissaan ajamaan TOP 3-sijoille. F-Cup ei myöskään ole mikään jäähdyttelijöiden sarja, vaan sarjasta on noustu aina SM-sarjaan astikin. Käänteisesti taas Ralli SM:ssäkin kovaa etenevä Tuukka Kauppinen on viime ja tällä kaudella ajanut F-Cupia Ralli SM:n lisäksi, hyvin järjestetyt kilpailut kovatasoisilla vastustajilla kehittävät kovempiakin talentteja kohti absoluuttista huipputasoa.
Yleinen (luokat 4-6)
Yleinen on luokka josta vanhat jermut puhuvat vanhana äffänä, rutatun pellin ja kaasarien korinan kulta-aikoihin palataan aina uudestaan. Nuotituksen vetäessä nykyisin yhä enemmän kilpailijoita, on yleisen puolella hieman kärsitty väen vähyydestä, tässä luokassa kun ei nuottivihkoa käytetä. Kovaa silti mennään ja tilanteitakin nähdään. Tästä hyvänä esimerkkinä vaikkapa sarjan mestaruuden aikanaan kahdesti pyydystäneen Juha Högströmin (MäntsMK) suoritus Kangasniemen kolmospätkältä. Ilmassa oli lumipölyn lisäksi suurta urheilujuhlan tuntua, kun GT Corollan sulosoinnut vaimenivat hetkeksi syvään lumihankeen. Näyttävä suoritus lämmittänee ralliyleisön mieliä ja muistoja vielä pitkään.
Pistejohdossa talven jälkeen on vahvan lappeenrantalaisen taustan omaava Tomi Tikanmäki (NHD), joka on monille tutumpi Historic-kaluston puikoista, erityisesti sympaattinen Saab 96 on muodostunut tavaramerkiksi. F-Cupissa mies kuitenkin luottaa VW Golf GTI:hin ja Jämsästä mies ajoi väliluokan voiton, sekä Kangasniemeltä kakkostilan, mutta korotetut pisteet nostivat Kangasniemen jälkeen kuljettajan sarjajohtoon yksinään.
– Alkukausi on mennyt kivasti. Paras saavutus toistaiseksi on Mikkelin Historic-kisasta, kun oltiin pimeään ajaen koko rallin (ihan kaikki luokat mukaanlukien) yleiskilpailun kymmenes 130 hevosvoimaisella Saab 96:lla.
– Tomi Kuntun nopeaksi opettamalla Golffilla ollaan F-Cupia sutkuteltu myös kohtuullisella menestyksellä. Kummassakin autossa ollut vähän vaihteistohaasteita, mutta sellaistahan se motorsport tuppaa olemaan.
– Hartikaisen Lauri on hoitanut kartturihommat tosi hyvin ja ajoon on sitä kautta tullut lisää vauhtia, sekä luottoa kisa kisalta. Kauden tavoite olisi sujutella kisat maaliin kohtuu kyydikkäästi ja tyylikkäästi, sekä kunniakkaasti uskollisille tukijoille ja katsoa sitten kauden lopulla mihin se riitti, Tikanmäki toivoo.
Aki Laakkio (MäntsMK) saalisti GT Corollallaan Jämsästä pikkuluokan kakkostilan ja Kangasniemeltä voiton, Imatralle lähdetään 4,5 takaa-ajomatkalta Tikanmäkeen. Kolmantena, vain pisteen päässä Laakkiosta on Eetu Kainulainen (LahUA), jonka Toyota Starlet lensi Jämsässä voittoon ja Högströmin tehdessä lumitöitä, tarjottiin Kangasniemellä samaa mahdollisuutta.
Yksi turhan tiukasti otettu oikea kuitenkin koitui kohtaloksi ja talven toinen voitto vaihtui lumitöiden kautta luokan kolmostilaan, samalla sarjajohto muuttui kolmospaikaksi. Suurimmassa kuutiotilavuusluokassa ei tällä kaudella Yleisessä ole osallistujia nähty, mörkömoottoriset viihtyvät ilmeisesti paremmin nuottipuolella.
Seniorit (luokat 7 ja 8)
Senioreissa kuljettajan tulee täyttää tämän vuoden aikana vähintään 55 vuotta. Siis kuljettajan tulee olla vuosimallia 1969 tai vanhempi. Senioreissa tälle kaudelle uutena asiana siirryttiin kuutiotilavuusluokkajaosta nuotittaviin ja nuotittomiin.
Sen sijaan aikatasoitus ei ole aiemmista vuosista muuttunut, vanhin kuski toimii verrokkina muille ja nuoremmille kuljettajille lyödään aikarangaistusta 0,08 sekuntia per ajettu kilometri, per ikäero vuosissa. Näin ollen “nuoriso” saa painaa pätkillä aivan tosissaan ja taasen iäkkäämpi hyvin vauhtinsa säilyttänyt kuljettaja voi kamppailla vastaan kunnolla.
Talvikauden jälkeen pistejohdossa on kahdella luokkavoitollaan Keski-Karjalan UA:ta edustava Reijo Muhonen, jonka BMW M3 on kirmannut kahteen nuottiluokan voittoon. Kahden pisteen päässä takana on Mika Korhonen (NaSU) Honda Civic Type-R:llään, jolla on talvikaudelta nuotittomien puoleta tullut kaksi luokkavoittoa, mutta Jämsässä luokan osanottajamäärä jäi hieman vajaaksi täysiin pisteisiin oikeuttavasta määrästä.
Pidempään rallia seuranneet muistavat Mikan yli 30 vuoden takaa, ensin raikkaasti räyhäävän Opel Mantan ratin takaa, jonka jälkeen SM-sarjassa niitettiin menestystä Mitsubishi Galantin ja Lancerin ohjaimissa. Menestystä niitettiin aina britteinsaaria myöden.
Kolmen pisteen päässä Korhosesta on Heikki Hosionaho (NilUA), viime kauden juniorien mestari, joka siirtyi BMW M3:llaan suoraan seniorien nuottiluokkaan.
Juniorit (luokat 9-11)
Junioreissa on tänä vuonna kilpailijoita riittänyt varsin mukavasti muutaman vuoden laskusuhdanteen jälkeen. Sarjajohdossa on molemmista talvikisoista BMW M3:llaan ison luokan voitot napsauttanut Tomi Hämäläinen (LMM). Kangasniemeltä matkaan tarttui korotetut pisteet voiton kruunuksi ja sen turvin talvikauden jälkeen on sarjajohto hallussa.
Kahden pisteen päässä vaanii Otto Autio (KorUA), joka Ford Fiestallaan nappasi Jämsästä pikkuluokan kakkostilan ja Kangasniemeltä voiton. Korotetut pisteet oli Autiokin valinnut Kangasniemelle ja sen myötä kesäkauteen sarjan kakkospaikalta.
Kolmospaikkaa pitää kuljettaja, joka ei ole pistemahdollisuuksiaan vielä hyödyntänyt, Timo Viitanen (HoMK/UA) on väliluokassa karauttanut molempien talven taistojen voittajaksi Type-R Civicillään. Eroa pisteissä edellä olevaan Autioon on 3,5 pistettä.
Kärkikolmikon takana on viiden pisteen rako seuraaviin, siinä jahtaajien joukossa onkin sitten viisi autokuntaa kahden pisteen sisässä, joten isompiin varmisteluihin ei kannata vielä keulakuskienkaan alkaa.
Neliveto (luokka 12)
Nelivetoihin käy tällä kaudella myös tuoreemmat nelivetoautot, joita jokunen talven kisoissa kävikin vauhtia esimerkiksi SM:n ja MM:n puolellekin testaamassa. Nuotista päästellään menemään ja parhaiten talven jälkeen kokonaisuutena on suorittanut Pekka Karjalainen (MikUA) legendaarisella Subaru Impreza 555-ajokillaan.
– Auto on vielä ihan levällään koneremontin jäljiltä, mutta tavoitteena on saada se kuntoon ennen Imatraa ja ehkä käydä ajamassa hieman testiäkin. Myös nuottitreeniä ollaan ennätetty tässä kevättauolla tehdä.
– Hyvillä mielin lähdetään kisaan, tiedossa on varmasti hieno ja haastava reitti. Ykkösohjaaja on joskus takavuosina ollut ajamassa Hondalla Imatralla, mutta kisa päättyi jo ennen lähtöviivaa tekniseen vikaan. Tällä kertaa yritetään päästä pidemmälle, kerrotaan Pekka Karjalaisen autokunnasta huhtikuun puolivälissä.
Pistesarakkeessa on 20 pistettä, jotka muodostuvat Jämsän kakkostilasta ja Kangasniemen voitosta. Toisena olevalla Ford Fiesta Rally3-kuljettaja Teuvo Niskalalla (SLUA) on pisteitä 12, samoissa pisteissä on Teemu Vesala (MhMK), jonka ajokkina on Mitsubishi Lancer EVO 9. Karjalaisen johtoasema on siis tässä kohtaa kautta varsin selkeä ja muilla on paineet parantaa suorituksiaan.
V1600 (luokka 13)
Vakioautot ovat tulleet myös F-Cupiin, rajoituksena on kuitenkin että auton tulee olla vuosimalliltaan vanhempi kuin 2005. Talven kisoissa kärkipäässä nähtiin hyvää taistelua, saapa nähdä tuoko kesä kärkijoukkoon uusia nimiä.
Kärkipaikkaa pitää Otto Järvinen (JouSUA) Suzuki Igniksellään, talvelta matkaan tarttui nelostila ja kakkostila, mutta Kangasniemellä ajetut korotetut pisteet nostivat sarjajohtoon pistein 20,5. Vain puolen pisteen päässä on Lauri Ahoketo (PokyUA) Nissan Almeralla, talvelta kolmostila molemmista osakilpailuista, mutta Kangasniemeltä korotetut pisteet.
16 pistettä ovat kerryttäneet Timo Rajala (JurvanUA) Honda Civicillä, sekä Nuutti Korhonen (MäntsMK) Ford Focuksella. Heistä kumpikaan ei ole käyttänyt korotettuja pisteitä ja Rajala napsautti Kangasniemeltä luokan voiton.
Avauskisan voittanut Teemu Varjo (MynUA) joutui Kangasniemellä keskeyttämään Peugeot 206:llaan jarruvikaan ja on pisteissä vasta kuudentena, mutta varmasti taistelutahtoa täynnä kesään.
Nuoret (luokka 14)
Nuorten luokkaan voi osallistua siitä vuodesta alkaen jolloin täyttää 15, vastaavasti ylärajana voi ajaa sen kauden loppuun kun täyttää 18.
Talven osalta Veikka Koskinen (EurUA) oli Toyota Auriksellaan kovimmassa vireessä, voittaen molemmat osakilpailut. Selkeä kakkonen oli molemmissa Miko Suvanto (TUA) Seat Ibizalla, piste-eroa kaksikolla on neljä pistettä. Tasapisteissä kolmospaikkaa jakavat kolmen pisteen päässä Suvannosta Miska Tuomisto (KeurUA) Honda Civicillä, sekä Vili Hyytiäinen (HyUA) Opel Astra G CC:llä. Kyseinen kaksikko on ajanut sijat kolme ja neljä ristiin talven osakilpailuissa.
Tiimimestaruus
Tälle kaudelle uutuutena sarjaan tuli mahdollisuus ajaa tiimipisteitä. Talven jälkeen keulapaikalla on Nilsiän Sora Motorsport (Antti-Jussi Keinänen/Pasi Martikainen) 17,5 pisteellä. Toisena on 16 pisteellä Luumäen UA (Tomi Sorsa/Ville Uski). Kolmanneksi on suoriutunut AM-Metsätyö (Lassi Lehtonen/Eemeli Pohjonen) 10 pisteellään.
Imatra Rallia voi seurata lauantaina Moottoriurheilu TV:n livelähetyksen välityksellä. Rallin tulospalvelu, GPS-seuranta ja väliajat löytyvät sarjan verkkosivuilta osoitteesta f-cup.fi.
Kilpailuun ilmoittautuneet »
Sarjasäännöt 2024 »
Imatra Ralli -info & aikataulu
Imatra Rallissa ajetaan lauantaina 11.5. kuusi erikoiskoetta, joille mittaa kertyy 64,32 kilometriä. Kaikki keskeiset toiminnot, kuten kilpailukeskus ja huolto sijaitsevat Teboil Simpeleellä osoitteessa Mäkiänkiläntie 2.
Teboilin alueella tapahtuu siis myös rallin lähtö klo 11 sekä rallin huoltotauko klo 12:40. Kisan maalijuhlallisuudet samassa paikassa käynnistyvät klo 17.
Kilpailun aikataulu
Lauantai 11.5.
11:01 LÄHTÖ Teboil Simpele
11:23 EK1 V.M.K. Oy – 7,52 km
11:49 EK2 Imatran Varaosakeskus – 10,43 km
12:11 EK3 Torppari – 14,83 km
12:40 TAUKO Teboil Simpele
14:45 EK4 Konepeikko – 9,19 km
15:35 EK5 V.M.K. Oy – 7,52 km
16:33 EK6 Torppari – 14,83
17:00 MAALI Teboil Simpele
Liput
Osta liput ennakkoon verkosta täältä.
Katsojaoppaiden myyntipaikat to 9.5. alkaen:
Teboil Imatra, Lappeentie 40
Teboil Simpele, Mäkiänkiläntie 2
Katsojaoppaita myydään em. lisäksi kilpailupäivänä 11.5. Lohelan pihalta osoitteessa Karjalantie 372, Puntala. Lipunmyynti lauantaina myös erikoiskokeilla. Maksutapana käteinen tai MobilePay.
Hinta 10€ / alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.
Yksi kommentti artikkeliin ”F-Cup palaa Imatralle yli 20 vuoden tauon jälkeen”