Rallisprintin suomenmestaruussarja jatkuu tulevana lauantaina 2. maaliskuuta Kiuruvedellä. Kaikkiaan 82 kuljettajaa ilmoittautui mukaan SM-sarjan kauden toiseen kisaan, joka saattaa vallitsevista keliolosuhteista johtuen tarjota suuriakin yllätyksiä.
Kaksivetoisten SM-sarjassa täydet 11 pistettä kauden avauskilpailusta keräsivät Mika Lemmetti ja Juha Lusa, jotka jakavat sarjan kärkipaikkaa. BMW 325:sta kuskaava Lemmetti kuittasi luokan 2 voiton ja ajoi koko kisan nopeimman kaksivetoajan. Suoritukset nostavat vuoden 2017 Suomen mestarin ehdottomaksi ennakkosuosikiksi myös Kiuruvedellä.
Lusa puolestaan kiidätti Toyota Starletinsa luokan 3 voittoon ja otti paikan pistekärjessä Lemmetin rinnalla. Lusa starttaakin hyvillä fiiliksillä kohti kauden toista koitosta.
– Mitenkään erikoisin menoin ei olla Kiuruvedelle valmistauduttu. Viikonloppuna käytiin vähän peltojäällä autoa kokeilemassa, vaikka keli olikin melko haastava. Sitä se tosin varmasti on myös viikonloppuna, toivotaan että pikkutiet on aurattu hyvin.
– Eihän tässä Laukaan jälkeen voi muita tavoitteita itselleen asettaa kuin mahdollisimman hyvän tuloksen, Lusa kertoo. Kärkikaksikon vanavedessä kolmannella sijalla yhdeksän pistettä keränneenä ovat Ville Keljo ja Nico Valkonen, joka ei kuitenkaan Kiuruvedellä ole mukana. Kahdeksan pistettä kauden avauksesta keräsivät ja vitossijaa hallussaan pitävät Jere Pensas, Teppo Peltoniemi ja viime kauden Suomen mestari Ville Reuter.
Nelivetojen puolella avauskisassa voittoihin ajoivat Mitsubishi-kuljettajat Rasmus Tuominen luokassa 6 ja hallitseva Suomen mestari Tuukka Hallia luokassa 7. Hallia ajoi Laukaassa myös koko kisan nopeimman suorituksen ja on kiistatta kuumin voittajasuosikki myös Kiuruvedellä.
Pistekärki Hallian kovin haastaja Kiuruvedellä on täksi kaudeksi rallisprintteihin vaihtanut Aleksi Röyhkiö, joka väläytteli hyvää vauhtia heti ensimmäisessä kilpailussaan ajamalla luokassa kakkoseksi. Kauden edetessä sopii olettaa Röyhkiön antavan enemmän painetta Hallian suuntaan, kun auto alkaa sopimaan käteen paremmin kisa kisalta.
Panu Mertala nappasi Laukaassa seiskaluokan kolmossijan ja sama sija on varmasti tavoitteena myös tulevana lauantaina. Tällä kertaa mukana ovat kuitenkin viime vuoden SM-hopeamitalisti Juho Mäki-Tammela, sekä Niko Riikonen, joilla on varmasti sanansa sanottavana aivan kärkitaistossakin.
Ralliautoluokassa kilpaileva Rasmus Tuominen jakaa nelivetojen kärkipaikan Hallian kanssa ja starttaa Kiuruveden reitille ensimmäisenä kilpailijana.
– Tosi hienoa päästä ensimmäisenä autona liikkeelle, se onkin täysin uusi kokemus itselle rallisprintin puolella. Reitti vaikuttaa todella nopealta, mutta samalla myös tekniseltä, joten kyllähän se kanttia vaatii jos meinaa luokan R5-autoja vastaan pärjätä. Kävin viime viikonloppuna ajamassa yhden vip-autokeikan ja sieltä sai onneksi vähän tuntumaa raskaassa kelissä ajamiseen.
Tällä kaudella myös rallin SM-sarjaa kiertävä Tuominen ei ollut vielä varma nähdäänkö häntä kauden tulevissa koitoksissa.
– Tässä kohtaa mennään lähinnä kisa kerrallaan ja katsotaan miten ne sujuvat. Tietysti Ralli SM -sarjankin kiertäminen vaikuttaa kokonaisuuteen, kun aikatauluja pitää sovitella. Jos itse saisin päättää niin ehdottomasti tulen kiertämään myös sprintin kesäkisat, mutta se on niin monesta asiasta vielä kiinni ettei tässä kohtaa uskalla sanoa mitään, Tuominen kertoo.
Tuomisen kovimmat haastajat tulevat pisteiden seuraavilta sijoilta, joita pitävät hallussa Aarni Mertanen ja Juha Vinni.
Juniorilisenssillä ajavien ykköspaikalla ovat Juho Väisänen ja Tuukka Kauppinen. Kauppista ei kuitenkaan Kiuruvedellä mukana nähdä, joten takaa tulevilla on hyvät mahdollisuudet korkeisiin pisteisiin. Senioreissa korkeimmat pisteet Laukaassa nappasivat Jukka Lifländer ja Jari Lamminsivu ja kaksikko on varmasti vahvoilla myös Kiuruvedellä.
Naisissa Marjo-Riitta Mansikkamäki aloitti kauden totutun vahvasti ja saapuu Kiuruvedelle kärkipaikalla. Nuorissa hallitseva mestari Ville Vatanen jahtaa toista peräkkäistä ykkössijaa.
Rallisprintin Suomi Cupissa kilpaillaan tällä kaudella BMW Rallisarjassa ja joukkuekilpailussa. Bemareiden ykkössijan Laukaassa napannut Ville Mäntynen ei puolusta avauskisan voittoaan Kiuruvedellä, joka nostaa pistekakkosena olevan Sami Laurilan ykkössuosikiksi.
Joukkuekisassa ykkösenä Kiuruvedelle saapuu Raakateipin joukkue, jossa ajavat Mika Lemmetti, Jere Pensas ja Tuukka Hallia.
SM-luokkien lisäksi Kiuruvesi SM Sprintissä kilpaillaan myös Historic rallisprint-sarjan osakilpailu. Kisan ensimmäinen kierros käynnistyy lauantaina klo 11. Toinen kierros starttaa tauon jälkeen n. klo 13:30. Sarjasäännöt 2024 »
Yksi kommentti artikkeliin ”Rallisprint SM: Kiuruvesi isännöi lauantaina Rallisprint SM -kauden toista osakilpailua”